keskiviikko 18. joulukuuta 2013

KARKKIA, KARKKIA
 KARPALOFUDGE
 Tämä joulunalusaika on ollut oikea kokeilujen kasauma. Ensimmäistä kertaa olen tehnyt näin paljon erilaisia herkkuja ja pikkunaposteltavaa. Tyttäreni on monena vuotena tehnyt mm. suklaata joululahjoiksi, mutta nyt olen itsekin hurahtanut näihin näpertelyihin. Yhdessä ja erikseen olemme Annin kanssa keittiön valloittaneet jo monena iltana.
 
Ja usein jotain puuttuu juuri siinä vaiheessa, kun ollaan aloittamassa ja toisen pitää sännätä kylämme pikkukauppaan. Tai sitten vähän sävelletään. Niin kuin näidenkin kanssa. Viime tipassa huomasimme, että reseptissä lukee maitosuklaa ja sitähän kaapissa ei ollut. Sen sijaan vajaa levy valkosuklaata ja toinen taloussuklaata. No, näppärästi käytimme siis niitä tähän. Ihanan makuisia näistä tuli joka tapauksessa. Alkuperäisen saamani reseptin kirjoitan kuitenkin tähän!
 
KARPALOFUDGE
 
2 dl kuohukermaa
2 dl sokeria
2 rkl siirappia
50 g voita
200 g maitosuklaata
1½ dl kuivattuja karpaloita
 
Laita paksupohjaiseen kattilaan kerma, sokeri ja siirappi. Kuumenna kunnes seos kiehahtaa. Lisää joukkoon voi. Anna seoksen kiehua kuplien, kunnes se sakenee kinuskimaisemaiseksi. Testaa seosta tiputtamalla pari tippaa kylmään veteen. Jos pisarat jähmettyvät, seos on valmista.
Rouhi suklaa. Siirrä kattila liedeltä ja sekoita joukkoon suklaa. Anna suklaan sulaa ja sekoita joukkoon karpalot. Kaada seos leivinpaperilla vuorattuun suorakaiteen muotoiseen vuokaan
(n. 25x15 cm). Leikkaa paloiksi, kun levy on jähmettynyt.
 



2 kommenttia:

  1. Todella herkullisen kuuloinen ja näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja makuinen, vähän kinuskimainen, vähän suklaamainen ja seassa vähän kirpakkaa karpaloa .)

      Poista