tiistai 7. tammikuuta 2014

TYTÄR KOKKAA JA KOKEILEE
 Pitkä loma on antanut mahdollisuuden melkein asua keittiössä. Paljon on tullut tehtyä kaikenlaista, suolaista ja makeaa. Ja syötyä myös! Kyllä arki saa jo tulla ja vakioliikuntaharrastukset ja arkirytmi, jossa syödään säännöllisesti ja kohtuudella.
Tytär touhuaa myös keittiössä, välillä tehdään yhdessä ja välillä erikseen. Nyt oli vuorossa Annin kokeiluja bataatilla. Siitä ollaan tehty aiemmin keittoja ja paistoksia, mutta nyt Anni päätti tehdä ranskalaisia siitä.

Ohjeita löytyi laidasta laitaan lähinnä uunin lämpötilan suhteen, joten jotain piti vaan kokeilla. Rapeitahan näistä ei tullut, mutta dippikastikkeen kanssa niin hyviä, ettei olisi malttanut lopettaa. Tosin itse sain vain muutaman maistiaisen, mutta tyttärenkään kipossa niitä ei kauaa riittänyt!
Bataatin makeus yhdistettynä mausteisiin ja suolarakeisiin on viettelevän hyvä yhdistelmä. Dippiin tuli kermaviiliin sekoitettuna suolaa, sokeria, pippuria, vähän currya ja paljon paprikajauhetta.
 
BATAATTIRANSKALAISET
1 reilun kokoinen bataatti
2 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
2 tl paprikajauhetta
mustapippuria
sormisuolaa

Kuori bataatti ja leikkaa ranskalaisiksi. Kokeilemalla huomaat, minkä kokoiset ovat sopivia. Ei kovin ohuiksi kuitenkaan, etteivät kuiva ja kärvenny.
Laita muovipussiin öljy ja mausteet, laita sekaan bataatit ja sekoita siten, että kaikkiin tarttuu öljyä ja mausteita. Levitä kaikki leivinpaperilla suojatulle uunipellille siten, että ne eivät ole toistensa päällä.
Paista uunissa 225 C n. 20-30 minuuttia. Kannattaa vähän tarkkailla bataatteja, etteivät ne pala, mutta saavat väriä ja vähän rapsakoituvat. Kun otat pellin pois uunista, lisää päälle vielä sormisuolaa tai myllysuolaa lopuksi.
Tarjoa dippikastikkeen kanssa tai ruoan lisänä.
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti