sunnuntai 5. tammikuuta 2014

KAKKUA KAVEREILLE
 Kun ystävän kanssa sovitaan illaksi treffit ja ystävä pyytää, että huolehdi sä jälkkäristä, niin ei tarvitse kahta kertaa pyytää. Koko tarinahan meni tietysti niin, että tarjouduin tekemään suolaista, mutta se oli jo hoidettuna, joten makea jäi jäljelle!
 
Hyydytetty kakku on helppo tehdä etukäteen, joten siihen päädyin. Tulipa taas testattua yksi valmismousse yhteen kerrokseen ja toinen olikin sitten oma sävellys. Valmismousse oli mango-passion ja ihan kivan makuinen. Päällikerrokseen tuli valkosuklaata ja vadelmia. Maku olisi ollut raikkaampi, jos olisi voinut käyttää tuoreita vadelmia eli täytyy testata uudelleen kesällä. Nyt käytin äitini tekemää vadelmahilloa, joka toimi kyllä hyvin tässä. Liivatetta tuli käytettyä vähän liikaa, mutta tähän reseptiin olen korjannut määrät. Kavereita voi onneksi aina käyttää koekaniineina!
Koristeluun en ehtinyt oikein panostaa, joten siitä ei tullut kummoinenkaan. Seuraavalla kerralla sitten!
 
MANGO-PASSION-VALKOSUKLAA-VADELMA-KAKKU
 
200 g kaurakeksejä
75 g margariinia sulatettuna
Täyte 1
1 pss mango-passionmousse -valmisjauhetta
1 1/4 dl maitoa
1 liivatelehti
2 rkl vettä
Täyte 2
1½ dl Flora vanillaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
n. 50 g valkosuklaata (n. 15 palaa sulatettuna, n. 5 palaa rouhittuna)
6 tl vadelmahilloa
3 rkl sokeria (tai maun mukaan)
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
 
Laita irtopohjavuoan (halk. 20cm) pohjalle leivinpaperi ja ensin öljyä reunat ja tomusokeroi ne. Murskaa keksit ja sekoita niihin sulatettu margariini. Painele keksiseos vuoan pohjalle.
 
Ensimmäistä täytettä varten laita liivatelehti kylmään veteen pehmenemään ja sekoita eri kulhossa moussejauhe kylmään maitoon. Vatkaa noin 5 minuuttia. Kuumenna vesi ja sekoita puristettu liivate siihen. Kaada se nauhana moussen sekaan. Kaada mango-passionmousse keksipohjan päälle ja laita jääkaappiin.
 
Tee toinen täyte. Laita liivatteet kylmään veteen. Vatkaa Flora vanilla kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita sekaan tuorejuusto (tai vaikka rahka). Sulata valkosuklaa mikrossa n. 30 sek-1 min. Sekoita sekä sulatettu että rouhittu valkosuklaa vaahtoon. Lisää vadelmahillo ja sokeri. Maista. Lisää hilloa tai sokeria, jos haluat. Kuumenna vesi ja sekoita siihen puristetut liivatteet. Kaada nauhana koko ajan sekoittaen vadelmavaahdon sekaan.
Kaada kakkuvuokaan päällimmäiseksi ja anna hyytyä jääkaapissa peitettynä n. 3-4 tuntia. Koristele haluamallasi tavalla.
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti