IHAN PIHALLA - TAAS KERRAN



Mielettömän lämpimät illat saavat meikäläisen hakeutumaan pihalle töiden jälkeen ihastelemaan kasvamisen ihmeitä. Siellä täällä löytyy aina jotain sellaista, jota ei ole aiemmin huomannut. Ja rikkaruohoja. Niitä piisaa. Tänäänkin päätin nyppiä muutaman voikukan ja huomasinkin, että olin puolitoista tuntia takapuoli pystyssä kiertänyt pihapiiriä multa pöllyten.

Sain myös putsattua mansikkamaan vihdoinkin ja siellähän oli jo vaikka kuinka mansikankukkia! Toivottavasti ei tule enää kylmiä öitä, että saamme aikaisia mansikoita.

Kukkapenkkien kitkeminen on ikuisuustyötä. Kun pääsee loppuun, voikin jo aloittaa taas alusta. Ainakin tällaisella vanhalla, pellolle raivatulla tontilla. Aina jostain puskee voikukkaa tai ohdaketta tai juolavehnää, jota sanotaan näillä nurkilla myös valkojuureksi. No, itse ajattelen, että työpäivän jälkeen kitkeminen on terapiatyötä. Pää tyhjenee samaa tahtia, kun rikkaruohot saavat kyytiä.

Raparperit ovat niitä, joiden kasvun näkee melkein silmissä tähän aikaan vuodesta. En malttanut ohittaa puskia tänään vaan nappasin muutaman varren mukaani ja tein kauden ensimmäisen raparperi-mansikkakiisselin. Paras yhdistelmä, eikö! Pakastimeen on aina jätettävä vähän mansikoita odottamaan näitä ensimmäisiä raparpereita, koska ne vaan kuuluvat yhteen. Loraus Flora Vanillaa viimeistelee nautinnon.

Valtavaksi venähtänyt kriikunapensaani kukkii taas aivan mielettömästi. Luulee olevansa joku korttelin kingi; yhtään kesää ei ole vielä jättänyt meitä hedelmittä!

Pölyttäjien surina oli melkein korvia särkevän kovaa, kun tähtäilin kukkia kamerallani. Mutta tiedetäänpä ainakin, että syksyllä riittää taas kriikunoita ystävienkin iloksi.