keskiviikko 14. toukokuuta 2014

YKSI TAIKINA - KAKSI ILTAPALAA
 Työpäivän jälkeen väsähtänyt olo on tuttu juttu varmaan monelle. Jokaisella on ne omat keinonsa selviytyä väsymyksestä ja tärkeintä onkin tietää, mitä ne ovat. Kellekään ei varmaan ole jäänyt epäselväksi, mikä on minun keinoni. Oikein: keittiöön! Se on varma energiatankkauksen lähde itselleni ja tänään se tuli taas todistettua.
Ajellessani kotiin päin mielessäni oli vain se, että menisinkö heti vai kohta pienille päikkäreille. Mutta ensin piti tehdä jotain ruokaa. Helpolla päätin mennä eli tein perusmakkarakeittoa. Ja maistui itse asiassa pitkästä aikaa oikein hyvältä.
Mutta sillä välin, kun keitto oli kiehumassa, päätinkin tehdä taikinan. Iltapalaksi sämpylöitä tai leipää tai jotain. Perustaikinasta voi muovata mitä mieleen tulee. Itse päädyin tekemään muutaman sämpylän ja lopputaikinasta juustokierteitä. Tosi kivalta maistuivat ja tuntuivat suussa nuo kierteet, kun käytin taikinaan myös auringonkukansiemeniä. Kierteisiin olisi voinut laittaa väliin vaikka kinkkusilppua tai aurinkokuivattuja tomaatteja tai mitä vaan. Kokeile ja tuunaa omasi!
Siinä touhutessa ja iltapalaa syödessä jäivät työasiat mielestä ja energia palasi. Ihanaa oli katsella punertavaa taivaanrantaa illan tummetessa ja nauttia teestä ja leivonnaisista!
JUUSTOKIERTEET SÄMPYLÄTAIKINASTA

3 dl maitoa
1 rkl juoksevaa hunajaa
2 dl vehnäjauhoja
1 pss kuivahiivaa
½ dl öljyä
1 tl suolaa
2 rkl auringonkukansiemeniä
2 dl sämpyläjauhoja (tai vastaavia)
n. 2 dl vehnäjauhoja

Kuumenna maito n. 42 C ja laita kulhoon. Valuta sekaan hunaja ja 2 dl jauhoja. Ripottele kuivahiiva jauhojen päälle ja sen jälkeen sekoita kaikki sekaisin. Anna levätä n. 15 minuuttia, kunnes taikina kuplii.
Sen jälkeen lisää taikinaan öljy, suola, siemenet ja sämpyläjauhot. Vaivaa kunnolla (joko käsin tai koneella). Lisää vehnäjauhoja pikkuhiljaa vaivatessasi, kunnes taikina irtoilee kulhon reunoista. Taikina saa kuitenkin jäädä aika pehmeäksi. Laita kohoamaan mikroon (älä laita mikroa päälle) vajaaksi tunniksi. Taikina kohoaa hyvin suljetussa tilassa.
Tee sillä välin kierteiden täyte.

Täyte
1 dl paseerattua tomaattia
tai 2 rkl tomaattipyreetä ja n. ½ dl ketsuppia
½ rkl sokeria
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
½ tl oreganoa
n. 2-3 rkl öljyä
juustoraastetta

Sekoita juustoa lukuun ottamatta kaikki aineet kattilassa ja anna kiehahtaa hetken aikaa. Sekoita samalla. Maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Anna jäähtyä. kaikki pienet kattilani olivat tiskikoneessa, joten annoin täytteen olla täydellä teholla mikrossa noin minuutin verran. Sekoitin sen jälkeen aineet hyvin ja annoin jäähtyä. Toimi myös näin.

Ota kohonnut taikina ja jaa se kahtia. Tee toisesta puolikkaasta 6 sämpylää ja kauli toinen puolikas suorakaiteen malliseksi levyksi. Laita päälle tomaattikastiketta ja ripottele päälle juustoraastetta. Kääri rullaksi ja leikkaa vajaan parin sentin levyisiä kiekkoja ja laita ne leikkuupinta ylöspäin pellille. Paina vähän kädellä kiekkoja.
Paista 220 C uunissa n. 15 minuuttia.
Voit vaihtoehtoisesti tehdä taikinasta pelkkiä sämpylöitä tai pelkkiä kierteitä tai vaikka vain yhden ison leivän.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti