sunnuntai 25. syyskuuta 2016

KOKO ATERIA YHDELLÄ KERTAA UUNISSA: 
KANA-JUURESVUOKA HALLOUMILLA
JA PORKKANASÄMPYLÄT
 Onpa meillä ollut vauhdikas viikonloppu! Tytär oli taas käymässä ja oli kuin syksyinen pyörremyrsky olisi pyyhältänyt kotiimme. Siivosimme (tai minä vain vähän auttelin) meidän yläkerran varaston, joka oli ennen tätä kuin avaruuden musta aukko; sinne mahtui valtavasti tavaraa, mutta mitään ei koskaan sieltä löytänyt! Anni laittoi tuulemaan ja parin päivän aikana saimme lajiteltua tavaraa paperin- ja pahvinkeräykseen, SPR:n Konttiin, sinne tänne ja tuonne.

 Siksipä olikin helppoa tehdä myös tällainen ruoka, joka valmistui yhdellä kertaa uunissa. Ja niinkuin nälkä kasvaa syödessä, niin myös alkuperäinen ajatus "vain kana-juuresvuoasta" paisui vielä sämpylöiden leipomisella. Ensin taikina nousemaan, sitten juuresten kuorimista ja pilkkomista, seuraavaksi kanojen kääriminen kinkkuun ja lopuksi sämpylöitten pyörittely. Sämpyläresepti tulee seuraavassa päivityksessä. Kyllä näillä eväillä taas jaksaa!
KANA-JUURESVUOKA HALLOUMILLA

n. 500 g broilerin sisäfileitä
1 pkt ilmakuivattua kinkkua
suolaa
rouhittua mustapippuria
rosmariinia

erilaisia juureksia:
porkkanoita
perunoita
sipuleita
kukkakaalia
(ja vaikka lanttua, punajuurta, palsternakkaa... mitä vaan)
öljyä
rouhittua mustapippuria
rosmariinia
sormisuolaa

halloumia

 Kuori ja kuutioi juurekset tasakokoisiksi. Laita uunivuokaan ja kaada päälle vähän öljyä. Sekoittele. Ripottele päälle mustapippuria, rosmariinia ja sormisuolaa. Sekoittele.
 Avaa broilerin sisäfile-pakkaus ja kaada mahdollinen neste pois. Ripottele fileille suolaa ja mustapippuria ja vähän rosmariinia ja kääri jokainen file ilmakuivattuun kinkkuun. Laita kinkkurullat juuresten päälle ja laita vuoka 200 C uuniin n. puoleksi tunniksi (tai vähän reiluksi).
 Jos teet samalla sämpylöitä, niin laita uuni kiertoilmalle 200 C:een noin vartin päästä siitä, kun olet laittanut vuoan uuniin.
 Laita samalla viipaloidut halloumit juuresvuoan päälle.
Sämpylöitten ja halloumien lisäämisen jälkeen, voit antaa vuoan olla vielä uunissa noin parikymmentä minuuttia.
Itse laitoin vielä annoksen päälle nokareen creme fraichea, joka sopi täydellisesti pehmentämään juuresten makua.
Lämmin sämpylä voinokareella vielä lisäksi - nam!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti