tiistai 14. helmikuuta 2017

HÖYRYTETYT POSSUSÄMPYLÄT
eli STEAMED BUNS
 Saadaan nykyisin harvoin molemmat nuoret yhtä aikaa ruokapöydän ääreen, joten kun se tapahtuu, tekee mieli tehdä ruokaakin vähän hartaammin. Sunnuntaina on aikaa väkerrellä rauhassa ja parituntinen menikin keittiössä vauhdilla.
 Löysin muutama päivä sitten Me Naisten nettisivulta kiinalaisten höyrytettyjen sämpylöiden reseptin ja päätin tehdä niitä viikonloppuna. Olen syönyt näitä Hong Kongissa autenttisessa ympäristössä, joten pientä painetta oli valmistuksessa. Onneksi muu perhe ei tiennyt, miltä näiden tulisi maistua, joten heidän vuokseen ei tarvinnut stressata. Yllättävän alkuperäisen makuisia sain aikaiseksi ja kaikki tykästyivät. Näissä on hiukan makean oloinen taikina ja kuitenkin suolainen sisus, joten makua ei voi oikein edes arvata, ennen kuin maistaa. Taikinaan tulee vehnäjauhojen lisäksi riisijauhoja ja valmistaminen tapahtuu höyryttämällä.
 Lisäksi tein kalakakkuja *klik*, joita olen tehnyt aiemminkin. Niihin tulee thairuokien tyypillinen maku limestä ja chilistä ja valkosipulista. Fish cakes eli kalakakut ovat aina yhtä hyviä ja kun lisäksi vähän freesasin pannulla kasviksia, oli sunnuntain ateria täydellinen.
Porkkanaa, paprikaa, kevätsipulia ja sokeriherneitä seesamiöljyssä kuullotettuina ja maustettuna vähän kalakastikkeella, sokerilla ja sormisuolalla.

HÖYRYTETYT SÄMPYLÄT (n. 10 sämpylää)

3 dl vettä
2 rkl kuivahiivaa
½ tl suolaa
1 tl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
3 dl riisijauhoja
2 rkl seesamiöljyä
Täyte:
1 sipuli
150 g porsaanlihaa (esim. kylkeä tai kassleria)
1 rkl sokeria

1/2 rkl fariinisokeria
2 rkl soijakastiketta
½ tl chiliä
Lisäksi
leivinpaperia

 Tee ensin taikina. Laske hanasta vähän kättä lämpimämpää vettä ja mittaa se kulhoon. Lisää öljy, suola ja sokeri. Mittaa kulhoon jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva ja vaivaa taikina hyvin sekaisin. Peitä kulho liinalla ja anna taikinan kohota puoli tuntia.

 Valmista sillä välin täyte. Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa porsaanliha pieneksi kuutioksi. Kuumenna pannu ja ruskista liha (tai jos se on kypsää, kuumenna) ja sipulit. Jos lihasta irtoaa rasvaa, öljyä ei tarvitse lisätä. Itse laitoin pari ruokalusikallista öljyä sekaan. Lisää myös sokerit, soijakastike ja chili.

 Jauhota pöytä, kumoa taikina kulhosta ja muotoile se pötköksi. Jaa pötkö kymmeneen osaan. Pyöritä osat palloiksi ja painele tai  kauli paksun pannukakun kaltaisiksi pyöreiksi lettusiksi. Nosta kaikkiin vajaa ruokalusikallinen täytettä ja kuro sormin sämpylät kiinni. Käännä  ne ympäri ja laita ne leivinpaperin päälle (leikkaa leivinpaperista kaikille sämpylöille niille sopiva pieni pala, jotteivät ne tartu höyryttimeen kiinni).

 Kuumenna vesi höyrykattilassa kiehuvaksi. Jos höyrykattilaa ei ole, voit laittaa metallisiivilän tavalliseen kattilaan ja käyttää sitä höyryttimenä. Nosta höyryttimeen niin monta sämpylää kerrallaan kuin sinne mahtuu. Kypsennä yhtä satsia 8 minuuttia.
Löysin kaupasta valmiiksi paistettua, ylikypsää possun kylkeä, joka oli täydellistä tähän ruokaan.
Possun saa kuutioida ihan pieneksi silpuksi.
Kuullottele sipulit ja possukuutiot pannulla ja mausta ja anna jäähtyä.
Laita täytettä taikinan keskelle. Leikkaa leivinpaperista pieniä paloja possunyyttien alle.
Oikealla nyytti, joka on puristettu kiinni, vasemmalla käännetyt nyytit leivinpaperipalojen päällä.
Varaudu siihen, että nämä sämpylänyytit turpoavat höyryssä. Oli meinaan vähän vaikeaa nostella niitä pois, kun olivat turvonneet kiinni toisiinsa. Leivinpaperit helpottivat kuitenkin nostamista.
Ihana makean suolainen maku näissä possunyyteissä. Kokeile!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti