perjantai 28. helmikuuta 2014

LOMANALOITUSTUNNELMIA,
 PIHVIT JA ROAST POTATOES
 Vihdoin on odotetun loman aika. Lähdetään lämpöön ja aurinkoon ja valmiiden pöytien ääreen. Se on jo itsessään nautinto, kun voi vaan olla ja ihmetellä. Mutta myös se, että pääsee nauttimaan siitä, että voi kierrellä eri ruokapaikkoja ja maistella uusia makuja.
Laukut on suurin piirtein pakattu ja siitä huolimatta piti vielä vähän pyörähtää keittiössä.
Luin nimittäin joku päivä sitten Peggyn blogista herkullisen kuuloisista, uunissa paahdetuista perunoista. Mausteita, perunoita ja vähän muita kasviksia. Aika tavalla noudattelin Peggyn ohjeita, kaikki muu meni ohjeiden mukaan, mutta ruusukaaleja ei meiltä löytynyt. Mutta ah, miten mielettömiä makuja! 
Sain ystävältäni jouluna lahjaksi hänen tekemänsä rosmariiniöljyn ja se sopi kuin nenä päähän tähän ruokaan. Pullo ja öljy olivat peräisin Kreikasta, jossa ystäväni vietti kesän miehensä kanssa. Pullon sisältö ei ollut alunperin öljyä vaan Ouzoa. No, pariskunnalla oli varmaan lystiä, kun tyhjentelivät pulloja ja tekivät niistä sitten joululahjoja!
Meillä mies paistoi naudan sisäfilepihvit ja teki niille kastikkeen pippurikermasta, lisäksi herkuttelimme näillä pinnalta rapeilla, sisältä pehmeillä, mausteisilla perunoilla, porkkanoilla ja sipuleilla.
Nyt voi loma alkaa ja kone nousta lentoon! Nauttikaa kevään tulosta!
ROAST POTATOES

1,5 kg kuorittuja lapin puikuloita (meillä jauhoisia perunoita)
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl mustapippuria myllystä

4 isoa porkkanaa
2 punasipulia

Kuori perunat ja laita kylmään veteen kattilaan. Itse puolitin perunat vinottain, kun ei ollut käytettävissä puikulaperunoita.
Lisää mausteet joukkoon ja keitä noin 4 minuuttia.
Lisää kuoritut ja pilkotut porkkanat joukkoon.
Keitä kattilassa kasviksia ja perunoita vielä 4 minuuttia.
Kaada kaikki siivilään ja anna höyrystyä sekä kuivua, noin 5 minuuttia. Kuutioi sillä aikaa sipulit.

Vaihe 2
50 g voita sulatettuna
1/2 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria myllystä

Laita uunivuoan pohjalle sulatettu voi, öljy sekä mausteet.
Kaada perunat, porkkanat sekä sipuli vuokaan. Sekoita varoen, niin kuitenkin että rasva sekä mausteet sekoittuvat tasaisesti.
Laita uuniin paahtumaan 180 asteeseen, noin 30 minuutiksi.
Tee sillä aikaa kastike.

Vaihe 3
1 1/2 dl oliiviöljyä (rosmariiniöljyä)
2 rkl punaviinietikkaa
2 valkosipulinkynttä murskattuna
2 rkl tuoretta rosmariinia pienennettynä (tai 2 tl kuivattua)
2 rosmariinin oksaa (meillä ei ollut)

Sekoita kastike ja lisää perunoiden sekä kasvisten päälle.
Laita takaisin uuniin paahtumaan, noin 45 minuutiksi.
Ota uunista pois ja kaada talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Tarjoile!



2 kommenttia:

  1. Oikein ihanaisen ihanaista lomaa <3 Ja kuulumisiin, kun palaat arkeen :)
    Näyttää annos niin hyvältä, taasen, että pitää varmasti pian taas ottaa uusinta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos loman toivotuksista. Aurinkoa tarvitaan tähän aikaan vuodesta roppakaupalla. ja istumista valmiitten pöytien ääressä.
      Nyt on taas energiaa kokata :)

      Poista