maanantai 24. helmikuuta 2014


KOKONAISENA PAISTETTU PORSAAN SISÄFILEE
 Sunnuntai-illaksi olin varannut porsaan ulkofileen ja ajattelin tehdä sen kokonaisena. Jos haluaa lihaan paljon makua, kannattaa se marinoida hyvissä ajoin ennen paistamista. Tänään ei siihen ollut aikaa, joten maustoin lihan ja paistamisessa irronneesta nesteestä olisi saanut hyvän kastikkeen pohjan ruokakerman kanssa.
Olin kuitenkin saanut yhdellä kauppareissullani valmiin näyte Bearnaise-kastikkeen, joten olihan se hyödynnettävä. Ja tämä kastike maistuikin oikein hyvältä lihan ja keitettyjen bataattilohkojen kanssa.

KOKONAINEN PORSAAN SISÄFILEE UUNISSA

1 porsaan sisäfilee (n. 600 g)
2 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 rkl hunajaa
1 rkl sinappia
1 rkl soijakastiketta
1 rkl öljyä
1 tl rosmariinia
pari timjamin oksaa

Hiero lihan pintaan suolaa ja mustapippuria.
Sekoita keskenään hunaja, sinappi, soija ja öljy ja sivele lihan pinta seoksella. Sirottele pintaan rosmariinia ja laita päälle vielä timjamin oksat.
Laita possunfilee sopivan kokoiseen uunivuokaan ja kypsennä sitä 175-asteisessa uunissa noin puoli tuntia. Kypsennysaika riippuu lihanlämpötilasta kypsennyksen alkaessa. Voit varmistaa kypsyyden leikkaamalla lihasta viipaleen. Lihan tulisi olla mehevän kypsää. Meillä se oli juuri sellaista, pehmeää ja mehevää!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti