maanantai 23. tammikuuta 2017

POTATO SKINS
 eli
 PERUNANKUORIA
 Pientä juhlaa pitkin vuotta - teilläkinkö? Meillä on talvikaudella tasaisesti juhlia eli joulun ja uuden vuoden lisäksi jokaisella perheestämme on syntymäpäivä- tai nimipäiväjuhlat marraskuun ja maaliskuun välillä. Syntymäpäiviä ja myös hääpäivää vietettiin pienimuotoisesti nytkin viikonloppuna ja siksi piti taas keksiä jotain uutta ruokapöytäänkin. 
 Pihvit ja kevyesti keitetyt kasvikset ja salaatit on koettu ennenkin hyviksi ja siksi niitten lisäksi mietin jotain uutta. Jostain se taas löytyi ajatuksiin eli tällä kerralla tein perunankuoria. Jep, siis kuoria. No, tulihan niihin vähän muutakin ja sitä paitsi ne ovat todella hyviä sekä pelkällä juustolla että vähän tuhdimmallakin täytteellä. Jonakin viikonloppuna taidan tehdä näitä pelkästään herkutteluun! 
Kynttilät ja ranskalainen Bordeaux-punaviini virittelevät tunnelmaan.
POTATO SKINS ELI PERUNANKUORIA

6 Rosamunda perunaa (ei kovin isoja)
öljyä
suolaa
cheddar-juustoa (n. 100 g)
ruohosipulia
meetvurstia tai pepperoni-makkaraa

 Pese perunat, pistele muutamalla haarukaniskulla ja laita ne uunivuokaan. Itse laitoin vuoan pohjalle leivinpaperin ja sen päälle ritilän. Paista 200 C uunissa n. 1-1 1/2 t. Voit tehdä tämän hyvissä ajoin ja antaa perunoitten jäähtyä.
Puolita perunat ja koverra niistä sisus erilliseen kulhoon siten, että jätät kuitenkin vähän perunaa kuoriin.
Voitele perunat pullasudin avulla öljyllä molemmilta puolilta ja laita ne 200 C uuniin 10 minuutiksi ensin kuoripuoli ylöspäin.

Käännä ne sen jälkeen ja anna olla 10 minuuttia toisinpäin uunissa.
Sillä välin voit tehdä täytteen.
Survo lusikalla perunat rouheasti soseeksi. Saat siis jättää siihen perunanpaloja. Kuutioi ihan pieneksi muutama meetvurstin tai pepperonin siivu ja lisää perunan joukkoon. Silppua myös ruohosipulia sekaan ja mausta varovasti suolalla.
Ota perunankuoret uunista ja lusikoi niihin ensin perunatäytettä ja laita päällimmäiseksi kunnon kasa cheddar-raastetta.
Laitoin osaan kuorista pelkkää juustoraastetta.
Laita perunat vielä n. 10-15 minuutiksi uuniin, että juusto sulaa ja  saa vähän väriä. Sillä välin ehdit tehdä salaatin ja paistaa pihvit.
Nauti joko sellaisenaan tai laita päälle nokare Creme fraichea ja vähän ruohosipulisilppua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti