lauantai 31. lokakuuta 2015

PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOMUNAKKAAT
 Ystäväni oli tulossa käymään aamukahville luokseni ja mietin, että mitä tarjoaisin kahvin kanssa. Löysin Ilta-Sanomien nettiversiosta munakasreseptin, jota päätin vähän muokkailla. Tähän käy vuohenjuuston tilalle myös feta, joten kannattaa kokeilla kummalla vaan. Aika hauskoja tarjottavia pienissä annosvuoissa näistä saa ja niitä on helppo lämmittää tarjolle juuri sen verran, kun on syöjiä. Ja ovat loistavia myös vähähiilarisille dieeteille.
 Aamukahvin kanssa oli siis edellisiltana tehdyt pikkumunakkaat ja kanttarellipiirakkaa. Hyviä kahvihetkiä!
PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOMUNAKKAAT (8 kpl)

3 munaa
1 keskikokoinen punajuuri
1/2 punasipuli
1-2 rkl öljyä
2 reilua rkl kermaviiliä
parin sentin pala vuohenjuustoa (tai sen verran, kun haluat)
1/2 tl kuivattua timjamia
2 rkl hienonnettua persiljaa
suolaa
rouhittua mustapippuria

 Kuori ja raasta punajuuri karkealla terällä. Silppua sipuli pieneksi. Kuullottele pannulla öljyssä punajuurta ja sipulia viitisen minuuttia eli kunnes aineet pehmenevät ja vähän kypsyvät.
 Riko munat kulhoon ja vatkaa sekaisin. Lisää kermaviili, yrtit ja mausteet. Murusta juusto ja lisää sekaan. Lisää vähän jäähtynyt punajuuri-sipuliseos. 
 Laita kauhan avulla seosta pieniin foliovuokiin ja aseta ne pellille. Paista 200 C uunissa n. 20-30 min, kunnes pinta vähän ruskistuu ja munakkaat ovat kypsiä.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti