tiistai 22. syyskuuta 2015

CHICKEN KORMA
 Erilaiset mausteiset ruoat, joita tehdään ympäri maailmaa, saavat aina näitä syödessä mielikuvituksen lentämään. Vähän kuin olisi itsekin reissussa. Intialaishenkisiin ruokiin tulee aina liitettyä chapati- tai naan-leipä ja usein myös jugurtti, joko marinadien muodossa tai raitana eli taittamassa mausteitten synnyttämää tulisuutta (resepti kurkkuraitaan täältä ).
 Yleensä lihoja marinoidaan pitkään, mutta nyt mentiin oikaisten eli hetken marinoitumisen jälkeen maku synnytettiin pannulla. Eikä ollut huono tämäkään. Päinvastoin. Ja meillä nämä on nimetty Findianfoodiksi - vähän siis intialaisia makuja kotimaisittain!
KANA KORMA

500 g broilerin rintafileitä
1 rkl inkivääriä raastettuna
2 valkosipulin kynttä
1 dl turkkilaista jugurttia
1 punainen chili
1 iso sipuli
1 rkl öljyä
2 tl jauhettua korianteria
rouhittua mustapippuria
1 tl kurkumaa
1 tl garam masalaa
vettä
75 g kookoskermaa
1/2 sitruunan mehu
(tuoretta korianteria)

 Viipaloi kana reiluiksi annospaloiksi. Sekoita jogurtti, valkosipuli ja inkivääri, ja laita kanat marinoitumaan jogurttiseokseen 12 tunniksi tai yön yli.
 Soseuta sipulit ja chili. Itse käytin sauvasekoittajaan liitettävää leikkuriosaa. Lisää tarvittaessa vettä jos seos tuntuu liian paksulta. Sen tulee olla sosemaista. Sekoita tasaiseksi.
 Kuumenna pannulla öljy. Laita pannulle jauhettu korianteri, kurkuma, garam masala ja mustapippuri. Sekoita noin minuutin verran miedolla lämmöllä.
 Nosta lämpötilaa ja lisää sipuli-chilisose pannulle. Paista n. 10 minuuttia.
 Lisää kana marinadeineen pannulle ja paista toiset 10 minuuttia.
Lisää pannulle kookoskerma ja vain sen verran vettä, että kanat ovat juuri ja juuri peittyneet. Sekoita kunnes kastike on täysin tasaista.
 Laske lämpötilaa ja anna ruoan hautua kannen alla 30 minuuttia tai kunnes kana on kypsää. Viimeistele sitruunamehulla ja suolalla maun mukaan. Tarjoa seurana basmatiriisiä, kurkkuraitaa ja chapati-leipää (ja koristele annos tuoreella silputulla korianterilla).


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti