maanantai 18. toukokuuta 2015

ENERGIAA PÄIVÄÄN : SMOOTHIE
Juotava aamupala taitaa olla tätä nykyä useammassakin perheessä arkea. Meilläkin on ollut isoon yleiskoneeseen kuuluva kannu ja kerran aiemmin ostettu myös jonkinlainen juomantekokone, mutta muutaman käyttökerran jälkeen, ne ovat jääneet kaappiin. Se on johtunut tähän mennessä usein siitä, että niitä on ollut jotenkin hankala käyttää tai puhdistaa. 

 Ystäväni houkuttelemana päädyin kuitenkin hankkimaan vielä yhden laitteen eli tällaisen pienen smoothie-koneen n. 25:n euron hintaan. Tähän kuuluu pieni jalusta, jossa on aika tehokas moottori, 2 juomapulloa kansineen ja korkki, jossa on leikkuuterät. Puhdistettavaa ei siis kovin paljoa ole käytön jälkeen. 


Nyt on tullut tehtyä useampikin juoma joko aamupalaksi kotona tai töihin mukaan otettavaksi. Ei todellakaan hullumpi hankinta!
MARJA- / HEDELMÄ -SMOOTHIE

n. 1-2 dl maustamatonta jugurttia
2 rkl kauralesettä 

banaani / juoksevaa hunajaa
kiivi
lime
appelsiinituoremehua
pakastemansikoita
pakastemustikoita

Teen juoman "pohjan" yleensä aina jugurtista ja kauraleseistä. Banaanikin on aika usein mukana makeutuksen vuoksi tai sen vaihtoehtona loraus hunajaa.
Sitten vaihdellen sen mukaan mitä kaapista löytyy tai mitä makuja haluaa.
Olen tehnyt juoman myös pelkkään tuoremehuun ja lisännyt siihen hedelmiä.
Suosikkia ei oikeastaan voi edes sanoa, koska kaikki makuyhdistelmät ovat olleet onnistuneita tähän mennessä.
Kokeilemalla se selviää. Laitteen mukana tuli ohjekirja, jossa oli lisää vinkkejä juomiin. Niissä useimpiin oli lisätty jääpaloja, mutta itse en niinkään välitä siitä, että juoma on jääkylmä, vaan  maut tulevat paremmin esille, kun juoma ei ole jäistä.








2 kommenttia: