tiistai 19. toukokuuta 2015

JUUSTORAVIOLIT SALVIAKASTIKKEELLA JA
 NOKKOS-FETATORTELLINIT
 Nokkonen on villiinnyttänyt minut tänä keväänä. Tekee mieli laittaa nokkosta joka ruokaan ja aika moneen sitä olenkin jo saanut tungettua. Viikonloppuna ujutin niitä pastaankin ja kylläpä maistuikin hyvältä.
 Pastakonetta en ole vieläkään hankkinut, joten hauikset saivat kyytiä, kun kaulin pastataikinaa tortelliineihin ja ravioleihin. Lisäksi tein ihanaa sieni-salvia-voikastiketta (jälleen Kotivinkin ohjeiden mukaisesti). Lasillinen italialaista chiantia kruunasi pastanautinnon.
JUUSTORAVIOLIT JA NOKKOS-FETATORTELLINIT

Pastataikina:
4 1/2 dl durum-jauhoja
1/2 tl suolaa
3 kananmunaa
1-2 rkl vettä

 Mittaa jauhot leikkuuterällä tai taikinakoukulla varustettuun monitoimi- tai yleiskoneen kulhoon. Lisää suola ja kananmunat joukkoon. Käynnistä kone ja vaivaa tasaiseksi. Voit tehdä taikinan myös käsin. Lisää koneen käydessä tilkka vettä ja jatka sekoittamista, kunnes taikina on tasaista. Kääri taikina tiiviisti muoviin ja nosta se jääkaappiin vetäytymään 30 minuutiksi.

Täytteet:
Juustoraviolit:

n. 100 g maustamatonta tuorejuustoa
saman verran Aurajuustoa

Notkista tuorejuusto ja sekoita siihen murustettu Aurajuusto.

Nokkos-fetatortellinit:

n. 2-3 dl tuoreita nokkosia
1 l vettä
1 rkl suolaa
n. 100 g feta-juustoa
50 g maustamatonta tuorejuustoa

 Keitä kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä nokkosia n. minuutin verran. Valuta siivilässä ja huuhdo samalla kylmällä vedellä. Purista nokkoset kuivaksi ja silppua veitsellä pieneksi silpuksi. Sekoita juustot ja nokkoset keskenään.
 Jaa taikina puoliksi ja kauli puolet kerrallaan ohueksi levyksi jauhoja apuna käyttäen. Vaatii hiukan voimia ja malttia, mutta kyllä se siitä ohenee.

Taikinaa kannattaa nostaa aina välillä ilmaan ja lisätä vähän jauhoja, niin sen saa helpommin kaulittua.
Laita taikinan toiseen reunaan Aurajuustoseosta, kostuta reunoja vähän vedellä, taita taikinan toinen reuna päälle ja painele tiiviisti juuston ympärille. Leikkaa taikinapyörällä (tai veitsellä) neliöiksi. Laita odottamaan keittämistä.
Leikkaa lasin tai jonkun pyöreän muotin avulla toisesta levystä pyörylöitä, jotka täytät nokkos-fetaseoksella. Kastele vedellä reuna puoliympyrän verran ja taita kahtia puolikuuksi. Painele tiiviisti yhteen.
Käännä puolikuu taittaen vähän reunaa renkaaksi, tortellinin muotoon ja purista kiinni.
Valmiiksi "leivotut" pastat voi laittaa jauhotetulle, leivinpaperoidulle pellille odottelemaan keittämistä.
Keitä poreilevassa, suolalla maustetussa vedessä n. 10-15 minuuttia, kunnes taikina on lähes kypsää. Älä keitä kaikkia kerralla äläkä näin paljon kuin kuvassa näkyy. (Kannattaa napata reunasta pala ja maistaa.)
SIENI-SALVIA-VOIKASTIKE

200 g herkkusieniä
4 valkosipulinkynttä
75 g voita
kourallinen salvianlehtiä
½–1 dl pastan keitinvettä
rouhittua mustapippuria

Lisäksi
raastettua parmesan-juustoa

 Viipaloi sienet ja valkosipulinkynnet. Kuumenna voi kattilassa ja paista sienet, valkosipulit ja salvianlehdet siinä. Mausta pippurilla. Sekoita raviolit kastikkeeseen ja lisää tarvittaessa pastan keitinvettä sekaan. Tarjoile raastetun parmesanin kanssa.
Nokkos-fetatortellinien kanssa voit tarjota nokareen voita, raastettua parmesania ja muutaman, rapean nokkossipsin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti