keskiviikko 6. helmikuuta 2013

KLASSINEN ILTAPALA
 Silloin, kun haluaa päästä helpolla iltapalan valmistuksessa, voi ottaa esille voileipägrillin. Ja jos ei omista grilliä, voi tämän tehdä paistinpannulla.
Croque monsieur - virallinen nimi kinkku-juusto-toastille. Enpä ole ikinä vaivautunut selvittämään mistä alkuperäinen nimi on tullut, mutta ulkomailla ruokalistoissa voi lukea pelkästään joku toast tai sitten hienommin alkuperäinen ranskalainen nimi.
 
Pari paahtoleipäviipaletta (tänään käytin Fazerin viiden viljan leipää), joiden väliin tulee kinkkuviipale ja juustoa ja sitten oman maun mukaan vaikka ketsuppia, niinkuin itse tänään laitoin. Ja omaan leipääni tulee ehdottomasti tuplajuusto. Mikä onkaan herkullisemman näköistä, kuin kolmioksi leikattu leipä, jonka välistä valuu juustoa... Sisareni ei syö juustoa ollenkaan ja voin kuvitella hänen ilmeensä, mutta meille juustonrakastajille, tämä on lähellä taivasta.
Oma haasteensa on siinä, kun leipää alkaa valmistaa ja levittää voita, että muistaa laittaa sen voin ulkopuolelle :)
 
Terveellisempiäkin iltapaloja on, mutta joskus voi vähän herkutella näinkin. Varsinkin, kun päätin jättää tänään jumpan väliin ja vähän maalailla. Akvarellimaalauksen harjoittelu on vaativaa ja aikaavievää, joten tuherreltuani aikani värien kimpussa ja tyttäreni tehtyä itselleen toastit, oli minunkin pakko siirtyä keittiön puolelle. Kauniita unia täydellä vatsalla kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti