maanantai 4. helmikuuta 2013

CHILI CON POLLO
ja torttuja Runebergille
 Keikaus hammaslääkärin kautta passitoimistoon toi minut tänään aikaisin kotiin - niin, jouduin siis lähtemään töistä jo tosi ajoissa. Lohjennut hammas paikattuna ja uuden uutukainen passi taskussa ryhdyin kotona puuhastelemaan ruokaa. Jääkaapissa oli kanaa, joten siitä sitten jotakin.
Tällä hetkellä mietin, että kuinka paljon ruokaa sitä pitää oikein kerralla tehdä. Esikoinen nimittäin pääsi armeijasta ja meni töihin ja nyt pitää miettiä, että saisiko kerralla niin paljon ruokaa aikaiseksi, että riittäisi vielä poikaselle evääksikin. Ja juuri kun melkein oppi siihen, että ruokaa voi tehdä vähemmän kerralla, kun yksi on aina viikot valtion ruokittavana. No, ei auta. Onneksi sentään pidän keittiöhommista.
Huominen Runebergin päiväkin muistui samalla mieleen, kuten varmaan jokaisella entisellä ja nykyisellä porvoolaisella, joten iltapalaksi piti tehdä muutama torttu vanhaan malliin. Nyt lähden piipahtamaan Chi Kungin eli kiinalaisen voimistelun parissa ja sitten palaan nautiskelemaan Runebergin seurasta :)
CHILI CON POLLO
400-600 g broilerin suikaleita
öljyä
1 iso sipuli
1 mieto chilipalko
1 makea suippopaprika
1 pss tacomaustetta
2 dl vettä
1 prk (400 g) valkoisia papuja tomaattikastikkeessa
Ruskista broilerin suikaleet vähän kerrallaan ja siirrä kattilaan. Kaada päälle pussillinen tacomaustetta ja pari desiä vettä. 
Kuullota pannulla hienoksi pilkotut sipuli ja chili sekä paprika hetken aikaa. Kaada kattilaan kanojen päälle. Anna kiehua miedolla lämmöllä viitisen minuuttia.
Laita sillä aikaa riisit kiehumaan (itse käytin Basmatiriisiä).
Laita pavut kanojen ja kasvisten joukkoon, sekoita sekaisin ja anna kiehua edelleen miedolla lämmöllä kunnes riisit ovat kypsiä.
Tarjoa Creme Fraichen ja tortillasipsien kanssa (meillä niitä oli jäljellä vain muutama muru pussin pohjalla, hohhoijaa).

RUNEBERGIN TORTUT (n. 8-10 pientä)
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 kananmuna
1/2 dl korppujauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1/2 dl mantelirouhetta
Sekoita pehmeä margariini ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa sekaan kananmuna. Lisää lopuksi kaikki kuivat aineet ja sekoita. Jaa lusikalla leivosvuokiin ja paista 200 C n. 15 min.
Koristele vadelmahillonokareella ja sokerikuorrutteella.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti