sunnuntai 25. maaliskuuta 2018

Taste of Tuusula - pääsiäinen
 alkuruoka: lohitimbaalit
 Viikko vielä pääsiäiseen, mutta halusin kokeilla paria uutta reseptiä. Löysin ohjeita Valion sivuilta ja ehdottomasti kokeilemisen arvoisia muulloinkin kuin pääsiäisenä.
 Kattaus on tietysti puolet nautinnosta, joten sitäkin piti vähän miettiä. Pääsiäisservettejä ei ollut yhtään omissa varastoissani, joten niitä pitää ensi viikolla hankkia. Rairuohoakaan en ole ehtinyt istuttaa, mutta sen puutteen ratkaisin Silmusalaatilla; rasia vain vihreään kippoon! 
Vanhat kynttilämansetit pääsivät myös pöytään. Ne ovat aina yhtä herkät ja pääsiäistunnelman tuojat.
No entä sitten ne ruoat. Alkuruoaksi tein lohitimbaaleja, joista tuli ehkä vähän liian isoja. Laitoin ne jälkiruokakippoihin, mutta pienet kahvikupit olisivat olleet paremmat. Seuraavalla kerralla sitten. Jotain vahvempaa makuakin niihin voisi upottaa eli niin halutessaan, sekaan voisi silputa vaikka vähän chiliä. Tosin itse pidin mauista juuri tällaisenaan. 
LOHITIMBAALIT

100 g kylmäsavustettua lohta
100 g katkarapuja
pieni pala tuoretta kurkkua
pala paprikaa
n. 100 g raejuustoa
1 dl kuohukermaa
3 rkl hienonnettua tilliä
n. 1 rkl sitruunamehua
rouhittua mustapippuria
ripaus suolaa

 Vuoraa pienet kahvikupit tai jälkiruokakipot ensin tuorekelmulla ja sitten ohuilla kalasiivuilla.
 Hienonna sulatetut ja valutetut katkaravut. Raasta kurkkua ja kuutioi paprika. Vaahdota kerma. 
 Purista kurkkuraasteesta nestettä ja sekoita kermavaahtoon. Yhdistä kaikki loput aineet vaahtoon ja mausta tillillä, sitruunamehulla, mustapippurilla ja suolalla. Maistele ja lisää tarvittaessa jotain.

 Täytä kupit tiiviisti seoksella. Nosta tuorekelmun reunat päälle. Laita jääkaappiin ja laita jokaisen vuoan päälle painoksi jokin toinen kuppi. Anna tekeytyä muutaman tunnin tai seuraavaan päivään.

 Kumoa tarjolle salaatinlehden päälle, koristele tillillä ja leikkaa viereen vielä sitruunanlohko.
 Juomaksi vettä, valko- tai kuohuviiniä.
Ensin kuppeihin kelmu ja sitten lohisiivut. Pysyvät aika helposti vain painelemalla käsin.
Massaa saa laittaa sen verran kuin sitä on. Jos massaa on vähemmän, voi kalasiivuja kääntää vielä massan päällekin. Taita lopuksi kelmu massan päälle ja laita painon alle jääkaappiin tekeytymään.
Kylmäsavulohen tilalla voit käyttää myös graavilohta. 
Ihanan lempeät maut!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti