sunnuntai 3. syyskuuta 2017

KUKKAKAALIKAKKU
 "Pelastakaa kukkakaalit" tuntuu olevan päivän teema, kun joka puolelta saa lukea tämän kesän kotimaisten kukkakaalien loistavasta sadosta. Siihen soppaan minäkin halusin lusikkani upottaa ja lueskelin taas kerran erilaisia reseptejä, joissa kukkakaalia oli käytetty.
 Maalaisbistron blogista löytyi kiinnostavan kuuloinen kukkakaalikakku, joka sopi pariinkin eri tarkoitukseeni ja sitä siis lähdin testaamaan. Pienellä säädöllä tosin - kuten aina. Vuoka oli ehkä hivenen liian iso, että "kakusta" olisi tullut tarpeeksi paksu, mutta toisaalta se ainakin kypsyi hyvin, joten ei hätää, jos kaikki ei aina mene alkuperäisten ohjeitten mukaisesti. Kakun sijaan tämä on mielestäni enemmänkin leipä, mutta kutsutaan sitä nyt alkuperäisellä nimellään.
 Itse tarjosin sitä ensin lämpimänä porsaan filepihvien kanssa ja se sopi loistavasti. Seuraavana päivänä kokeilin kylmää versiota savulohen kera (ohje myöhemmin) ja enpä tiedä kumpi oli parempaa. Kannattaa siis ottaa kokeiluun! 

KUKKAKAALIKAKKU


1 pieni kukkakaali
1 keskikokoinen punasipuli
3/4 dl oliiviöljyä
1/2-1 tl hienonnettua rosmariinia
6-7 kananmunaa
15 g hienonnettua basilikaa (tuore tai kuivattu)
120 g vehnäjauhoa, sihdattuina
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/3 tl jauhettua kurkumaa
150 g karkeasti raastettua parmesaanijuustoa tai muuta hyvin kypsytettyä juustoa
suolaa ja mustapippuria
sulatettua voita, voiteluun
1 rkl seesamin siemeniä

 Pilko kukkakaali nupuiksi ja laita ne kattilaan keihuvaan veteen ja lisää 1 tl suolaa. Anna kiehua hiljalleen n. 15 minuuttia, kunnes nuput ovat pehmenneet. Siirrä ne siivilään valumaan ja kuivumaan.
 Leikkaa pari viipaletta, noin 1/2 cm:n paksuisia, punasipulin keskeltä ja laita ne sivuun. 
 Pilko karkeasti loput sipulista ja laita öljyn ja rosmariinin kanssa paistinpannuun. Paista sekoitellen kunnes sipuli on pehmennyt. Ota pois liedeltä ja anna jäähtyä. 
 Riko munat kulhoon, lisää basilika ja paistetut sipulit, vatkaa vähän ja lisää sitten jauhot, leivinjauhe, kurkuma, parmesaanijuusto, 1 tl suolaa ja runsaasti mustapippuria. Sekoita sileäksi massaksi, lisää kukkakaalit ja sekoita varovasti.
 Vuoraa iso irtopohjainen rengasvuoka (24 cm) leivinpaperilla. Voitele reunat voisulalla, lisää seesamisiemenet ja ravistele niitä vuoassa, niin että ne tarttuvat reunoihin (voi olla vähän haasteellista, mutta ei tarvitse olla niin tarkkana). Kaada kukkakaalisekoitus vuokaan ja asettele sivuun laitetut sipulirenkaat päälle. 
 Paista uunin keskiosassa n. 45 minuuttia, kunnes kakku on kullanruskea ja hyytynyt. Kokeile veitsellä tai tikulla. Ota pois uunista ja anna levätä hetken. Tarjoile lämpimänä, haaleana tai kylmänä.

Kuten huomaa, seesaminsiemenet ovat vähän siellä ja täällä, mutta osui niitä oikeaankin eli jäivät mukavasti kakun sivuihin koristamaan sitä sekä tuomaan makua.
En valmistanut erikseen mitään kastiketta vaan käytin tätä Créme Bonjourin chili & paprika -sekoitusta. Loistava keksintö!
Mies grillasi possun pihvit, jonka kastikkeena Créme Bonjouria käytettiin ja kukkakaalikakun lisänä oli balsamisiirapilla maustettu mozzarella-salaatti. Nam!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti