torstai 21. syyskuuta 2017

KAALI-PEKONI-HALLOUMIPIIRAKKA
 Rakkauteni suolaisiin piirakoihin ei hyydy ihan helpolla ja uskomatonta, mutta aina vaan löytyy uusia makuyhdistelmiä kokeiltavaksi. Tämän piirakan alkuperäinen idea on jonkun toisen päässä syntynyt kasvispiiras, joka omassa päässäni alkoi muokkautua vähän toiseen suuntaan. Kaali ja halloumi ovat aika mietoja maultaan, joten päätin lisätä sekaan pekonia ja sen myötä mausteisiin tuli myös vähän säätöä. Halloumiraaste oli uusi tapa käyttää ko. juustoa ja sitä käytän jatkossakin. Mehevä piirakka paistuu irtopohjavuoassa paksuksi ja ruokaisaksi herkuksi. Aah!

KAALI-PEKONI-HALLOUMIPIIRAKKA



125 g voita tai margariinia
3 dl hiivaleipävehnäjauhoja (tai vast.)
½ tl suolaa
1 kananmuna
Täyte
n. 100 g keräkaalia
1 sipuli

1 pkt (170 g) pekonia
2 rkl rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
1/2 tl oreganoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
200 g halloumijuustoa 
raastettuna
2 dl ruokakermaa
2 kananmunaa

 Nypi pehmeä rasva jauhojen ja suolan joukkoon. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi taikinaksi.
 Voitele piirakkavuoka tai painele leivinpaperi irtopohjavuokaan (halkaisija 24 cm). Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 C uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
 Leikkaa kaali pieneksi silpuksi. Kuori ja hienonna sipuli. Leikkaa pekoni saksilla pieneksi ja laita palat kylmään paistinpannuun. Laita liesi päälle ja anna pekonien pikku hiljaa  kypsyä. Lisää sipulit sekaan kuullottumaan ja lisää tilkka öljyä tarvittaessa. Lisää pannulle vielä kaalit ja anna niiden pehmentyä sekoitellen kaikkia noin 5-10 minuuttia.
 Sekoita kaaliseoksen joukkoon hunaja, oregano, suola ja mustapippuri sekä halloumiraaste. Levitä seos piirakkapohjalle.
 Sekoita kulhossa kerma ja munat kevyesti vatkaten. Kaada kaalitäytteen päälle. Kypsennä piirakkaa noin 30 minuuttia.

Painele taikina vuoan pohjalle ja myös reunoille (ainakin vähän).
Kuullottele täytteen aineita vähän, että ne pehmenevät sopivasti, mutta jätä vähän puruntuntumaa kaaliin.
Piirakka paistuu muhkeaksi ja tuoksuu ihanasti.
Surkea kuva, mutta tiedättehän miten välillä käy, kun on kiire alkaa syödä. Kuva vauhdilla, vaikka höyry huurruttaa kameran linssin, kamera nurkkaan ja haarukka käteen - aah!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti