lauantai 26. huhtikuuta 2014

KERMAA JA LÄHESTYVÄÄ KESÄÄ


 






 Olen niitä ihmisiä, jotka vaihtavat sisustustekstiilit aina kauden vaihtuessa. Tänä vuonna talven vaihtumista kevääksi tai kevään vaihtumista kesäksi ei oikein ole huomannut. Ei mitään järisyttäviä "jäät lähtevät ja lumet sulavat" - hehkuttelua. Kun ei oikein kunnon jäitä ja lumia ollutkaan. Tai onko nyt kevät vai jo kesä, kun maa ei hohkaa kylmää routaa.
Pikkuhiljaa olen siis vaihdellut tyynyjen päällisiä ja fleecepeittoja, vähän beigeä, valkoista ja pikkuripauksia limeä. Ja aina pitää olla jotain uuttakin joukossa. Tänä keväänä se uusi tuli hankittua messuilta. Nimittäin Linumin kaitaliina. Väri ei ollut ihan täydellinen (en oikein välitä tuosta mustasta raidasta), mutta jämäkkä materiaali ja muuten aika kaunis väritys laittoi minut ostamaan tämän. Ei tosin pöydällä pidettäväksi vaan ajattelin tehdä siitä tyynynpäällisiä. Mutta tarkemmin mietittyäni, päätinkin päällystää kaitaliinalla punaisen, poikani tekemän rahin.
Irtohuppu onnistui aika kivasti, liina vain ei ollut tarpeeksi leveä ja halusin käyttää loppupätkän sellaisenaan edes yhteen tyynynpäälliseen. No, olen ennenkin käyttänyt mummultani perimiä pellavapyyhkeitä tyynynpäällisiin, joten pari suikaletta yhdestä pyyhkeestä täydensivät puuttuvat sivut.
Vielä pitäisi löytää kivat päälliset suorakaiteen mallisiin tyynyihin, joista Pentikin vanhat beige-valkoiset päälliset ovat elinkaarensa päässä. Niiden seuraava osoite on päätyä remonttiräteiksi! On se hyvä, ettei koskaan ole valmista! Ei remonteissa eikä sisustuksessa. 
Sisustuksen ohessa häivähdyksen kesästä toi tyttären tekemä banaani-kermatorttu. Kuohukerman päiväys oli menossa vanhaksi ja piti äkkiä keksiä jotain. Anni sai inspiraation ja perhe herkullisen iltapalan - ei niin terveellisen, mutta herkullisen!
BANAANI-KERMATORTTU

Pohja (Kinuskikissan ohje)
125 g voita tai margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Täyte
2 banaania
2 dl kuohukermaa
2-3 rkl sokeria tai Steviaa
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Sekoita joukkoon muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää seos muutamassa erässä taikinaan. Painele taikina kevyesti piirasvuoan (halkaisija n. 26-28 cm) pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 10-15 min, kunnes pohja on saanut hieman väriä.
Anna pohjan jäähtyä ja vatkaa sillä aikaa kerma vaahdoksi. Lisää sokerit ja ohueksi viipaloidut tai pieneksi kuutioidut banaanit sekaan. Sekoita. Levitä täyte jäähtyneen pohjan päälle.
Voit halutessasi raastaa suklaata koristeeksi kerman pinnalle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti