tiistai 11. helmikuuta 2014

IHANA TUOKSU TUOREISTA SÄMPYLÖISTÄ
 Iltapalasämpylöiden tekoon houkutteli Mukana maku -blogin  kirjoittaja. Hehkutteli, ettei näitä sämpylöitä voi vastustaa... No, kahta kertaa ei tarvitse houkutella vaan ryhdyin jauhopussia kaapista kaivamaan. Ja mikä siinä onkin, että aina täytyy vähän säveltää eli omat tuunaukset tuli tähänkin laitettua. Mielettömän hyviä ja muhkeita sämpylöitä sain aikaiseksi. Tuskaa tuotti ainoastaan pitäytyä yhdessä sämpylässä näin ilta-aikaan!

JUUSTOISET LESESÄMPYLÄT

3 dl maitoa
1 tl sokeria
1 tl suolaa
1 pss kuivahiivaa
1 dl kauraleseitä
n. 6 dl vehnäjauhoja
2 rkl öljyä
½ dl juustoraastetta


Lämmitä maito n. 42 C ja sekoita siihen sokeri ja 2 dl vehnäjauhoja ja pussillinen kuivahiivaa. Anna olla noin 10 minuuttia, että hiiva lähtee käymään. Sekoita sen jälkeen sekaan öljy, suola, juustoraaste ja kauraleseet ja 2 dl jauhoja. Vaivaa taikinaa hyvin joko käsin tai koneella. Sekoita pikkuhiljaa lisää jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista eikä ole enää kovin "tarttuvaa". Saa toki jäädä pehmeäksi.
Voit joko leipoa sämpylät saman tien pellille nousemaan puoleksi tunniksi (jaa taikina 8:aan palaan ja pyörittele sämpylöiksi) tai voit nostattaa taikinaa ensin reilun puoli tuntia, leipoa sämpylät pellille ja antaa niiden nousta sen aikaa, kun uuni lämpenee. Itse toimin jälkimmäisen ohjeen mukaan, mutta Maku-blogissa toimittiin ensimmäisen vaiheen mukaisesti. Kumpikin toimii.
Ennen paistamista voitele sämpylät vedellä ja paista 225 C uunissa n. 10-12 min.
Pehmeät sämpylät saivat päällysteeksi kermajuustoa ja tuoretta kurkkua sekä tomaattia, mozzarellaa ja basilikaa. Höyryävän teen kanssa täydellinen iltapala!

4 kommenttia: