tiistai 1. tammikuuta 2013

UUSI VUOSI - RAKETTEJA JA KUOHUVAA
 Uuden vuoden vaihtuminen on aina jonkinlainen tilinpäätös. Sitä miettii, miten on vuotensa elänyt ja miten seuraavan tulee elämään. Jotkut tekevät uuden vuoden lupauksia; enemmän sitä tai vähemmän tätä. Vuosi vaihtuu joka tapauksessa - lupauksin tai ilman. Onnellista ja ihanaa vuotta toivotaan kuitenkin yleisesti!
Perhe on kasvanut siihen vaiheeseen, että juhlapäivinä syödään sentään vielä yhdessä, mutta sitten nuoriso häviää omille teilleen juhlimaan. Siksi haluankin vielä aina panostaa myös ruokiin.
 
Tätä ruokaa voi tarjota alkuruokana tai pääruokana, mutta tällaisena iltana, kun tietää, että tulee syötyä vielä myöhemminkin jotain, se riittää ihan pääruoaksi yksinäänkin. Tänä vuonna (tai siis oikeasti viime vuonna) eli tällä kertaa toiveena oli blinejä ja mätiä. Ja savukalatäytettä. Ja perunasalaattia. Nuorisolle kaikki yhtä aikaa, muille perunasalaatin aika on vasta myöhemmin illalla. No myöhemmin ei ole vaikeaa pysytellä hereillä, kun naapurustossa ammutaan raketteja täysilaidallinen koko illan ajan. Saattoi siellä joukossa poksahtaa jokunen kuohuvakin. Onnea tälle vuodelle teille ja meille kaikille!
 BLINIT

2 dl maitoa
1 dl creme fraichea
1½ dl tattarijauhoja
1 dl vehnäjauhoja (tai koko määrä tattarijauhoja)
1 rkl tuoretta hiivaa tai 2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 muna
2 dl kiehuvaa maitoa

Sekoita maito, creme fraiche ja jauhot keskenään ja anna olla huoneen lämmössä 3-4 tuntia ( tai jääkaapissa yön yli).
Lisää suola, muna ja kiehuva maito.
Paista blinipannulla tai pienellä paistinpannulla tai lettupannulla blinejä. Voit käänellä niitä paistamisen aikana, että pinnasta tulee todella rapea ja sisus jää pehmeäksi, mutta kypsyy.
Tarjoa mädin, salottisipulisilpun ja smetanan kanssa.
Tai savulohitäytteen kanssa:

SAVULOHITÄYTE BLINEILLE

200-300 g lämminsavulohta
½ makea paprika
2 dl kermaviiliä
½-1 dl creme fraichea
ripaus suolaa
mustapippuria
tillisilppua

Silpppua lohi pieneksi, kuutioi paprika ja sekoita kaikki loput aineet sekaan.
PERUNASALAATTI
 
n. 1 kg perunoita (ei jauhoisia)
2 omenaa
2 maustekurkkua
1 pieni salottisipuli
4 dl kermaviiliä
suolaa
mustapippuria
 
Keitä perunat kypsäksi kuorineen. Anna jäähtyä, kuori ja pilko kuutioiksi. Kuutioi myös omena ja maustekurkut. Sekoita kastikkeen ainekset sekaan ja anna vetäytyä vähän aikaa kylmässä.
 


1 kommentti:

  1. Kiitoksia. Kokkaillaan tampereella heti nyt vieraassa keittiössä :) -titta-

    VastaaPoista