sunnuntai 4. marraskuuta 2012

TÄYTEKAKKUJA JA MUFFINSSEJA
 
Marraskuusta alkaa meidän perheessä juhlakausi. Syntymäpäiviä ja nimipäiviä riittää tammikuuhun asti melkein joka viikolle. Ja mikä parasta: saa leipoa niin paljon kuin haluaa ja syöjiä riittää! Ensimmäisenä oli vuorossa tyttäreni 19 vuotissyntymäpäivät. Hänen ystävänsä täyttää myös samaan aikaan vuosia, joten oli kätevää yhdistää juhlat. Ystävilleen he halusivat tarjottavaksi ennen baariin lähtöä salaattien lisäksi pizzaa ja täytekakun. Toiveena oli suklainen mansikkakakku ja koristeluapuna tyttäreni.
Seuraavana vietettiin aikuisten Halloween-juhlat, joihin tekemäni kakku on aiemmin tässä blogissa. Ja tänään kestitään isovanhemmat ja tarjotaan suolaisena sienipiirakkaa ja makeana vadelmamuffinssit ja hyydytetty vadelma-vaniljakakku. Muutama ystäväni jaksaa aina kehua vadelmia, joten tänään niitä löytyy kahdestakin leivonnaisesta.


SUKLAA-MANSIKKAKAKKU

Pohja:
4 munaa
1½ dl sokeria
1 dl perunajauhoja
½ dl vehnäjauhoja
½ dl kaakaojauhetta
1½ tl leivinjauhetta

Täyte:
1 dl maitoa, ½ tl vaniljasokeria
n. 3 dl mansikoita
½ dl sokeria
1-2 dl kuohukermaa vaahdotettuna
Kuorrutus:
130 g maitosuklaata
3/4 dl kermaa
1-2 dl kuohukermaa vaahdotettuna

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun, halkaisijaltaan noin 24 cm kakkuvuokaan.
Paista 150-175 asteessa N. 45 min - 1 t, kunnes kakku irtoaa vuoan reunoista.
Kumoa hieman jäähtynyt kakku ja anna jäähtyä.
Leikkaa kakku kahteen tai kolmeen osaan.


Kostuta kakun kerrokset vaniljalla maustetulla maidolla. Laita väleihin sulatetut mansikat, jotka olet survonut haarukalla ja maustanut sokerilla sekä niiden päälle vaahdotettu kerma. Anna kakun maustua ja vetäytyä seuraavaan päivään.
Sulata suklaa mikrossa, kiehauta kerma ja sekoita suklaa ja kerma keskenään. Valuta kakun päälle. Pursota kerma sen jälkeen kakun reunoille ja halutessasi myös päälle.
HYYDYTETTY VADELMA-VANILJAKAKKU

Pohja:
200 g Digestive-keksejä
75 g sulatettua margariinia

Täyte:
2 dl kuohukermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
2 liivatetta
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Kuorrutus:
3 dl vadelmia
½ dl vettä
3/4 dl hyytelösokeria
2 liivatetta

Murskaa keksit monitoimikoneessa ja kaada sekaan sulatettu margariini. Painele muuruseos irtovuoan pohjalle.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 5 minuutiksi. Vaahdota kerma ja sekoita siihen tuorejuusto ja sokerit. Liota liivatelehdet kuumaan vesitilkkaan ja kaada nauhana kerma-juustoseokseen koko ajan sekoittaen. Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin jähmettymään joksikin aikaa.

Valmista kuorrutus. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Laita pakastetut vadelmat ja vesi kattilaan ja anna kuumentua hiukan aikaa ja vadelmien sulaa. Sekoita hyytelösokeri sekaan ja keitä pari minuuttia. Ota kattila pois liedeltä. Sekoita kuumaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet nauhana vadelmien sekaan. Anna jäähtyä hetken aikaa. Kaada kakun päälle ja laita jääkaappiin. Anna jähmettyä muutaman tunnin tai seuraavaan päivään. 
 
VADELMAMUFFINSSIT   n. 15 kpl
 
dlneljän viljan hiutaleita
dlvehnäjauhoja
3/4dlsokeria
1tlleivinjauhetta
2tlvaniljasokeria
2
kananmunaa
75gvoi- tai margariinisulaa
3/4dlkermaa tai maitoa
3dlvadelmia


 





Koristeeksi:
75 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
 

Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi. Jaa taikina muffinssivuokiin. Laita vielä lopuksi jokaisen muffinssin keskelle vadelma. Paista 200-asteisen uunin keskitasolla n. 20 min kauniin ruskeiksi.
Sekoita tuorejuusto ja sokerit keskenään. Pursota jäähtyneiden muffinssien päälle kuorrutus. Koristele vielä nonparelleilla halutessasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti