lauantai 10. marraskuuta 2012

LAUANTAIN LOHI JA LEIPÄJUUSTO
 Lohi on aina helppo ruoka ja yleensä maistuu kaikille. Tänään päätin kuorruttaa lohen uunissa ja käyttää aika neutraaleja makuja. Lohen kanssa tarjosin perunamuhennosta ja rosmariiniporkkanoita, sekä salaatin kera raejuustoa ja suolapähkinöitä. Rosmariini maistuu porkkanoiden kanssa ehkä kuitenkin paremmin uunissa paahdettuna - äitini nimittäin tarjoili aiemmin keitetyt porkkanat rakuunalla ja voinokareella maustettuina ja ne suorastaan sulivat suuhun. No, kaikkea pitää kokeilla!

UUNILOHI

pala lohta
½ sitruuna
3 rkl oliiviöljyä
suolaa
sitruunapippuria
1 dl kuohukermaa
juustoraastetta

Poista lohesta ruodot ja rasvainen vatsapala (jos niitä ei ole poistettu). Laita lohi uunivuokaan nahka ylöspäin. Anna olla 200 C uunissa n. 10 minuuttia. Ota vuoka pois uunista ja kääri nahka pois haarukalla. Sekoita oliiviöljyyn puolen sitruunanmehu sekä suola ja sitruunapippuri. Kaada maustettu öljy lohen päälle, ripottele reilusti juustoraastetta sekä desin verran kuohukermaa. Laita kala uuniin vielä noin 20 minuutiksi (jos lohi on paksu).
LEIPÄJUUSTO UUNISSA
 
n. 150 g leipäjuustoa
1 dl kuohukermaa
kanelia
omenahilloa tai -sosetta
 
Leikkaa juusto neljään palaan ja laita uuninkestäviin annosvuokiin. Itse käytin creme brulee -vuokia. Ripottele pinnalle kanelia ja kaada kulhoihin kermaa. Paista 200 C n. 10 min.
Tarjoa omenahillon kanssa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti