perjantai 14. syyskuuta 2012






ALKUPALOISTA KALAN KAUTTA JÄLKIRUOKAAN

Perjantaisin on kiva kokata koko perheen voimin ja kun touhuilee yhdessä, saa paljon kaikkea vähällä vaivalla aikaiseksi. Helppo ja herkullinen alkuruoka pitkästä aikaa tehtiin tänään leivästä. Brushettoihin pirskoteltiin leipien päälle vähän öljyä, seuraavaksi pilkottuja tomaatteja, päälle juustoraastetta ja rouhittua mustapippuria myllystä. Muutama minuutti parissa sadassa asteessa ja valmista tuli.

 
 Lohimedaljongit leikattiin itse lohenpalasta, maustettiin suolalla, valkopippurilla ja sitruunamehulla ja annettiin maustua vähän aikaa jääkaapissa. Nopeahko paistaminen pannulla ja alkupalojen syönnin ajan uunissa oleminen brushettojen jälkilämmössä tekivät pinnasta ihanan rapean.
Tyttären tekemään salaattiin, jossa oli revittyä jääsalaattia, kurkkua ja kirsikkaluumutomaatteja, paahdettiin seesaminsiemeniä lisäksi.
Lohen kanssa maustettiin kastikkeeksi kermaviiliä, johon laitettiin suolaa, sokeria, valkopippuria, sitruunamehua ja pihalta haettua ruohosipulia runsaasti.

Pienessä kattilassa kuullotettiin runsaassa voissa pilkottuja kevätsipuleita. Ne sekoitettiin perunamuhennokseen ja maustettiin suolalla.

Jälkiruokana edelleen helppoa ja nopeaa; puolikas banaani puolisen minuuttia mikrossa, lisäksi vaniljajäätelöä ja päälle loraus vaahterasiirappia!

Ihania makuja; kalaa, sitruunaa ja pippuria, ruohosipulia kastikkeessa ja kevätsipulia perunamuhennosta maustamassa, seesaminsiemeniä salaatissa... ja jälkiruokana pettämätön banaani-jäätelö-siirappi -yhdistelmä. Nautinnollinen huokaus!

2 kommenttia:

  1. En tiedä, mikä banaanin salaisuus on, että se on niin taivaallisen hyvää lämmitettynä. Saat indonesialaisen version reseptin jahka kotiudutaan täältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, siis todella hyvää. Kiva odotella uutta resptiä, kiitos!

      Poista