keskiviikko 26. syyskuuta 2012

SISUSTUSSYKSY osa 2
Eihän se sisustuksen päivitys sitten siihen jäänyt. Viime viikolla hehkuttelin, että vähällä pääsin. No, löysin vahingossa kangaskaupan, jonka luulin jo lopettaneen - olikin vaan vaihtanut paikkaa. Innoissani sitten piipahdin kangaspakkojen keskelle ja silmät osuivat suoraan tähän harmahtavan  lilaraidalliseen puuvillakankaaseen. Eli viime viikon uudet tyynyt ja fleece saivat kylkeensä vanhojen beigeraidallisten tyynynpäällisten tilalle paremmin sävyihin sopivat lilat.
 Samaa kangasta riitti myös keittiöön, vaikka ensin ajattelin ettei väri kävisi sinisen tuolini kanssa. Ja höpsis! Hyvin sopii ainakin omasta mielestäni. Selkänojatyynyn päällystin mummun perintökeittiöpyyhkeellä.  Käänsin kauniin, paksun pellavapyyhkeen kahtia eikä muuta tarvinnut kuin ommella sivut kiinni.
 Loppusuikaleista sain vielä ommeltua verhokappaan pidikkeet. Muutama lila nappi löytyi nappilaatikosta täydentämään kokonaisuutta ja pitämään lenkit kasassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti