sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

PÄÄSIÄINEN PERHEEN PARISSA PORVOOSSA
 Keräännymme yleensä pyhinä vanhempieni luokse syömään. Kaikki, jotka kykenevät, tuovat jotain tullessaan ja tulevat mukaan. Tällä kertaa meitä oli paikalla vain seitsemän henkeä, sillä osa oli töissä, maailmalla tai muuten kiireisenä.
 Ihana puheensorina täyttää ruokapöydän, kun kaikki kertovat viimeiset kuulumisensa ja samalla ahmivat herkkuja, minkä kerkeävät. Tätä meidän superherkuttelua kuvaa hyvin se, että nytkin meillä oli tarjolla pelkästään kolmea eri jälkiruokaa! Ruokavaihtoehdoista ja kahvipöytämakeista puhumattakaan. Nautinnollisia hetkiä itse kullekin!
Pääsiäisen hurmaavan kukkakimpun toi tätini Liisa.
Perinteitä vaalien meillä on alkuruokana aina pinaattikeittoa: Hankipupujen kevätralli on vanhan kotitalousopettajan keksimä nimi. 
Perussalaatit kaunistuvat, kun niihin leikkaa esim. mansikoista kukkia. Tulee mieleen ihan Thaimaan kauniisti koristellut ruoat.
Yksi lämpimistä ruoista oli Feta-perunat nyhtölampaan kera .
Yritin valmistaa koristeeksi hienoja punasipulikukkia, mutta ei nyt ensimmäisellä kerralla ihan onnistunut! Niistä myöhemmin lisää.
Lautaselle tuli ahdettua kaikkea mahdollista kalasta kanaan ja lampaaseen sekä herkulliseen feta-tzazikiin, jota teimme myös pari päivää sitten bataatti-burgereitten kanssa.
Mämmi kuuluu aina pääsiäiseen ja meillä sitä nautitaan sokerin ja Flora vanillan kanssa. Sokeriastiana perinteinen Arabian Pomona-sarjaan kuuluva appelsiini-purnukka.
Ensimmäinen kakku nautittiin jälkiruokana ja se oli sisareni valmistama Kinder-pupukakku. Vei kielen mennessään (ja toi vyötärölle muutaman sentin lisää).
Kahvipöydässä herkuteltiin tätini valmistamalla persikkaisella juustokakulla, joka oli ihanan kostea ja kaunis kuin koru.
Äitini oli valmistanut hyydytetyn, mango-mansikkapäällysteisen pasha-kakun.
Sisareni oli koristautunut teeman mukaisesti herkillä pääsiäismunakorvakoruilla.

Vatsat täynnä, mieli iloisena, auringon pilkistellessä pilvien välistä suuntasimme auton kotia kohti. Mitäköhän sitä laittaisi ruoaksi huomenna :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti