maanantai 27. huhtikuuta 2015

KYLJYS JA KASVISWOKKI
Wokki on nopea ruoka tai lisäke melkein mille tahansa. Itse teen ehkä useimmiten wokkia kanasta ja kasviksista. Tällä kertaa olin ostanut kunnon paksut kyljykset ja päätin wokata kasviksia niitten seuraksi. Itämainen makuyhdistelmä peruskyljysten kanssa toimi oikein hyvin. Ruskistin kyljykset ensin pannulla ja mmaustoin pppurilla ja suolalla. Laitoin sen jälkeen lihat uunivuokaan ja laitoin vähän pannun huuhdelientä joukkoon. Sen jälkeen laitoin lihat 175C uuniin n. puoleksi tunniksi eli siksi aikaa, kun sain leikeltyä kasvikset ja tikuiksi ja valmistettua wokin. Nam! 
KASVISNUUDELIWOKKI

täysjyvänuudeleita

2 porkkanaa
pala valkokaalia
1 chilipalko
1 iso sipuli
öljyä
ruohosipulia
suolapähkinöitä
Kastike:
1 dl valkoviinietikkaa (tai riisiviinietikkaa)
1/2 dl ruokokidesokeria
2 tl kalakastiketta
2 rkl osterikastiketta
1 rkl seesamiöljyä
1 tl korianteria
1 tl inkivääriä
1/2 tl suolaa

Laita kattilaan etikka ja sokeri ja keittele sekoitellen, kunnes sokeri sulaa. Lisää kala- ja osterikastike, öljy ja mausteet. Sekoita ja anna kiehua hiljalleen kymmenisen minuuttia, kunnes kastike vähän paksuuntuu ja siirappisoituu.
Leikkaa porkkanat ja kaali ohuiksi tikuiksi, sipuli suikaleiksi ja chili pieneksi silpuksi. 
Keitä nuudelit al denteksi ja kaada vesi pois ja siivilöi odottamaan.
Kuumenna öljy wokkipannussa ja laita porkkanat ja kaali pannuun. Sekoittele nostellen, lisää sipuli ja jatka sekoittelua. Lisää sekaan nuudelit, sekoita ja sen jälkeen kaada kastike sekaan ja nostele kaikki sekaisin. Lisää lopuksi suolapähkinät ja silputtu ruohosipuli. Tarjoile samantien. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti