tiistai 15. lokakuuta 2013

INTOHIMONA SUOLAISET PIIRAKAT
 Omituinen viikko, syyslomien vuoksi jumpat ovat tauolla ja illat täynnä tyhjää. Sinänsä hyvä, koska toipuminen flunssasta on pitkä taival, huomaan! Koska en ihan koko iltaa malta olla yleensä paikallani (oliko yllätys jollekin), päätin taas kerran tutkailla jääkaapin sisältöä. Joku varmaan ajattelee, että eikö tuo ihminen ikinä tiedä mitä siellä kaapissa on... No pääasiassa tiedän, mutta en aina muista, mitä kaikkea kaupasta on tullut hamstrattua. Siis aikani tuijottelin ja tänään ajatus lähti Creme Bonjour chili&paprika -purkista. Ja ilta ja suolainen piirakka kuuluvat yhteen kuin nenä päähän.
Teen suolaisia piirakoita tosi usein ja täytteinä milloin mitäkin. Kinkku on aika peruskamaa ja tällä kertaa viikonlopusta oli jäänyt ihania kevätsipuleita. Creme Bonjour on vähän tulista, joten miniluumutomaatit toivat makeudessaan niille vastapainoa. Siis kunnon sillisalaatti, jossa ei ole silliä eikä salaattia. Mutta maistuva lopputulos joka tapauksessa!
 KINKKU-TOMAATTI-PIIRAKKA

Pohja:
100 g margariinia
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl kauraleseitä
½ dl juustoraastetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
½ dl kylmää vettä

Täyte:
muutama viipale kinkkuleikettä
pari kevätsipulia
muutama miniluumutomaatti
1-2 dl juustoraastetta
rouhittua mustapippuria
2 munaa
2 dl ruokakermaa
1 dl Creme Bonjour chili&paprika

Sekoita pohjaa varten margariini ja kaikki kuivat aineet. Nypi sekaisin. Lisää lopuksi kylmä vesi ja sekoita nopeasti taikinaksi.
Painele taikina piirakkavuoan pohjalle.
Täytettä varten silppua kinkku ja kevätsipuli, viipaloi tomaatit. Levitä aineet pohjan päälle, ripottele seuraavaksi päälle juustoraaste ja rouhi mustapippuria. Sekoita kulhossa munat, kerma ja Creme Bonjour. Kaada piirakan päälle.
Paista 200 C uunissa n. 30 min.



4 kommenttia:

  1. Mä tykkään kanssa tällaisista piirakoista, joissa voi hyödyntää jääkaappiin unohtuneet jämät. Tuo pohja (ja koko piirakka!) kuulostaa niin hyvältä, että täytyy kokeilla seuraavalla kerralla. Aina kun tulee käytettyä sitä samaa taikinaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, itse taas käytän melkein aina juuri tämän tyyppistä pohjaa. Täyte oli kyllä hyvä, maustetut kermat ym. tekevät oman kivan lisänsä.

      Poista
  2. Pakko kommentoida tuota "ikinä ei tiedä, mitä jääkaapissa on"-kohtaa. Nuoren aikuisen pojan äitinä tiedän yleensä mitä olen laittanut jääkaappiin. On kuitenkin ihan eri asia, mitä on jäänyt jäljelle, kun kävelevä nälkä on vieraillut siellä yön hämärinä hetkinä <3

    VastaaPoista