perjantai 18. lokakuuta 2013

GRATIINI MUIKKUJEN KERA
 Olin saanut kyläkutsun viikonlopuksi. Sattuneesta syystä se peruuntui, mutta ystäväni raotti suunnittelemansa tarjoilujen verhoa hiukan. No, eihän auttanut muu, kuin itse kokeilla, miltä herkku olisi maistunut. Ja tuli tehtyä taas koko armeijalle annos vaikka kotona on vain huoltojoukot! Eli tästä riittää useammallekin.
Kyseessä on siis bataatti-peruna-paistos ja sen seuraksi paistettiin ruisjauholla kuorrutettuja muikkuja. Ei hassumpi viikonlopun aloitus täällä!
 
BATAATTI-PERUNA-PAISTOS
 
½ bataatti
n. 8 perunaa (jauhoisia)
1 salottisipuli (tai tavallinen)
1 kasvisliemikuutio
nokare voita
1 muna
reilusti juustoraastetta
 
Kuori ja pilko bataatti ja perunat. Bataattia saa olla 1/4 osa ja perunaa loput. Silppua sipuli. Laita kaikki kiehuvaan veteen, jonne olet laittanut kasvisliemikuution. Keitä kypsäksi (n. 20 min.).
Kaada pois suurin osa nesteestä ja survo kasvikset (saavat jäädä vähän rouheiksi) ja lisää sekaan nokare voita ja kananmuna. Sekoita. Laita uunivuokaan. Laita päälle reilusti juustoraastetta ja gratinoi uunissa 225 C n. 15 min. tai kunnes pinta vähän ruskistuu.
Itse en malttanut odottaa, jolloin pinta ei ehkä ehtinyt ruskistua tarpeeksi. Sain myös poltettua kitalaen kuumalla gratiinilla. Siis nauti, mutta varo! Ja todella, tässa ei ole lisättyä suolaa. Liemikuutiosta tulee sen verran makua etten itse ainakaan enempää kaivannut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti