sunnuntai 6. lokakuuta 2013

MAKEITA HOUKUTUKSIA JUUSTOKAKULLA

  Uuden Pirkka -ruokalehden houkuttelevia reseptejä lukiessa tuli poltteleva hinku tehdä sieltä juustokakku. Eli kauppaan hankkimaan aineita! Fazerin uutuussuklaa leivontaan on sitruunaisen kirpeä valkosuklaa ja sitä tähän kakkuun tuli kaksi levyä. Ehkä yksikin olisi riittänyt, sillä valkosuklaa on tosi makeaa ja sitruuna tekee siitä muuten voimakkaan makuista. Kakusta tuli yllättävän makea ja lehden kuvasta poiketen ihan eri värinen... Tiedä sitten miksi, käytin pakastevadelmia eli ne kylläkin värjäsivät taikinan vaaleanpunaiseksi. Kakun pintakin paistui ruskeaksi, kun se lehden kuvassa oli kauniin vaalea. Nyt pitäisi saada se meidän opiskelijanuorukainen kotiin kavereineen, sillä näin makeaa kakkua ei saada muuten syötyä kokonaan!
 SITRUUNAINEN VADELMA-VALKOSUKLAAJUUSTOKAKKU

Pohja:
175 g kaurakeksejä
50 g sulatettua margariinia

Täyte:
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
300 g ranskankermaa
200 g Fazer sitruuna-valkosuklaata
200 g tuoreita vadelmia (tai pakaste)

Koristeluun:
2 dl ranskankermaa
1 tl sokeri
1 tl vaniljasokeria
200 g vadelmia

Hienonna keksit ja sekoita joukkoon sulatettu margariini. Peitä irtopohjavuoan (halk. n. 22 cm) pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos tasaisesti vuoan pohjalle. Jäähdytä täytteen tekemisen ajan jääkaapissa.
Sulata sitruuna-valkosuklaa. Notkista tuorejuusto kulhossa sähkövatkaimella. Lisää sokeri ja vaniljasokeri. Jatka vatkaamista kunnes seos on sileää. Lisää kananmunat yksi kerrallaan vatkaten. Sekoita joukkoon ranskankerma ja sulatettu suklaa. Kääntele lopuksi täytteeseen vadelmat.
Lusikoi täyte keksipohjan päälle ja tasoita pinta. Paista kakkua 160-asteisessa uunissa keskitasolla noin kahden tunnin ajan tai kunnes täyte on hyytynyt. Jäähdytä kakku kokonaan ja anna sen vielä tekeytyä jääkaapissa mielellään yön yli.
Mausta ranskankerma sokereilla. Viimeistele kakku ranskankermalla ja vadelmilla.



4 kommenttia:

  1. Oi, kuulostaapa ihanalta! Tykkään sitruunasta ja valkosuklaasta yhdessä, siinä vielä mukana vadelmia niin johan on herkku! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vadelmat tuovat tähän makeaan ihanan piristyksen.

      Poista
  2. Vau mikä paketti! Tommonen kelpais mullekki :)

    VastaaPoista