torstai 16. huhtikuuta 2020

PARHAAT JÄÄKAAPPISÄMPYLÄT
 Moni meistä on tällä hetkellä etätöissä. Osa tilanteen pakosta ja osa varmaan omasta toiveestaan. Itselleni tämä on uutta ja vähän ihmeellistä, mutta muutaman päivän jälkeen huomaan, että tietty rytmi löytyy. Ikävä on tosin kaikkia työkavereita ja sitä sosiaalista aspektia. 

 Mutta se, mikä yllätti itseni, on se "tekemisen" tarve. Kun istun kotona päivän pöydän ääressä ja naputtelen konetta, on työpäivän päätteeksi suorastaan juostava tekemään jotain. Parina päivänä olen joogannut tai jumpannut. Mutta keittiö! Siinä on jokin ihmeellinen imu. Ja vaikka teen ruokaa ja jumppaan, niin toissailtana vielä juuri ennen kuin olin jo menossa nukkumaan, sain yhtäkkiä päähänpiston. 

 Mieleeni pulpahti, että olisipa kiva aamulla syödä tuoreita sämpylöitä! Ja siitä vaan, tuumasta toimeen. Taikina syntyi helposti sekoittelemalla ainekset ja vain pienellä vaivaamisella. Sitten kulho jääkaappiin. Aamulla uuni päälle, lusikalla taikinaa pellille ja sämpylät uuniin. Sillä välin suihkuun ja valmistautumaan päivään. 

 Tuoksu keittiöstä houkutteli kahvin äärelle, lämpimät sämpylät lautaselle ja pieni hetki itselle ennen yläkertaan töihin vetäytymistä. Ihan parasta!


JÄÄKAAPPISÄMPYLÄT

5 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl grahamjauhoja tai jotain muita jauhoja
1 1/2 dl kaurahiutaleita
1/2 pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
2 rkl auringonkukan siemeniä
1 rkl seesamin siemeniä
2-3 rkl öljyä
4-5 dl vettä 

 Sekoita keskenään kaikki kuivat aineet. Voit käyttää muitakin siemeniä oman maun mukaan (esim. pellavaa tai kurpitsan siemeniä).
 Laita sekaan öljy ja reilu puolet vedestä (veden tulee olla 42 C, että kuivahiiva "herää"). Sekoita puuhaarukalla (tai vaikka ihan lusikalla). Lisää vettä sekoitellen samalla. Itse käytin noin 4 1/2 dl vettä tällä kertaa. Taikina saa jäädä reilusti kosteaksi eli sen ei tarvitse irrota kauniiksi palloksi kulhossa, niin kuin silloin, kun teet tavallisia sämpylöitä.
 Peitä taikinakulho leivinliinalla tai pyyhkeellä ja laita yöksi jääkaappiin.

 Nostele taikinasta aamulla parilla lusikalla kekoja pellille. Voit halutessasi ripotella sämpylöiden päälle jauhoja, kaurahiutaleita tai vähän siemeniä.
 Paista 225 C uunissa n. 25-30 minuuttia. Nauti! 
Taikina on helppo sekoittaa puuhaarukalla ilman isoja vaivaamisia. Voit laittaa taikinan sekaan erilaisia siemeniä, mutta älä laita niitä liikaa, sillä taikinasta tulee muuten liian tiivistä.
Taikinakulho peitetään esim. pyyheliinalla ja laitetaan jääkaappiin. En ottanut aamulla kuvaa taikinasta, mutta se oli noussut uskomattoman paljon kylmässä jääkaapissa.
Sämpylöistä tulee aika rustiikkisen näköisiä, koska ne vain nostellaan parilla lusikalla pellille.
Ihana hetki lämpöisten sämpylöiden kera ennen töiden aloitusta aamulla.

Ja vinkki: olin tehnyt edellisenä päivänä pellillisen lohimurekepihvejä. Lounasaikaan halkaisin yhden sämpylän, voitelin puoliskot, laitoin toiselle puolelle parin juustoviipaletta ja toiselle puolelle kalapihvin. Laitoin ne mikroon puoleksi minuutiksi. Kun otin lautasen pois, lisäsin vielä salaattia ja voileipäpikkelsiä päälle ja laitoin puoliskat yhteen. Tulipa tosi herkullinen "kalahampurilainen"!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti