lauantai 24. marraskuuta 2018

PIKKELÖIDYT KASVIKSET
ja hyvä mieli
 Hyvä ruoka, parempi mieli on meille kaikille mainoksista tuttu lausahdus. Ja kuinka totta se onkaan. Hyvää mieltä tuo moni muukin asia ja yksi tällainen - osin yllättäväkin - oli eilinen "positiivinen perjantai" -postaukseni facebookissa. Siinä ihmiset saavat peukuttamalla postaustani minulta jonkun positiivisen kommentin itsestään. Olen viettänyt nyt melkein vuorokauden miettimällä ystäviäni ja sitä, mitä heissä arvostan. Ja voitte vain arvata, miten syvä kiitollisuuteni on. Ympärilläni on niin paljon loistavia ihmisiä, jotka myös kannattelevat minua olemassaolollaan!

 No palatakseni ruokaan, kokeilin eilen ensimmäistä kertaa pikkelöintiä. Olen tietysti ollut tietoinen siitä 3-2-1 -suhteesta 3 osaa vettä, 2 osaa sokeria, 1 osa etikkaa), jolla kaikkea voi pikkelöidä, mutta eilen mietin kermaisen/juustoisen risoton pariksi jotain raikasta ja silloin tuli tämä mieleeni.
 Jääkaapista löytyi mm. porkkanoita, palsternakkaa ja kevätsipulia, joten ne päätyivät myös leikkuulaudalle. Tein aika peruspikkelöintiliemen ja annoin kasvisten tekeytyä pari tuntia ennen ruoan laittoa. Pikkelöidyt kasvikset säilyvät lukemani mukaan noin viikon verran jääkaapissa, joten niitä voi tehdä vähän isommankin satsin kerralla.
Sillä välin, kun kasvikset tekeytyivät, huomasin jääkaapissa myös yhden isohkon keitetyn perunan, joka oli jäänyt edellispäivän aterialta. "Hävikistä herkuksi" -teemalla päätin tehdä siitä alkuruoaksi perunatortillan, johon tällä kertaa laitoin vain sen perunan, kevätsipulia ja munia. Maustoin sen suolalla ja mustapippurilla.
Lisäksi salaattia, johon tuli leipäjuustokuutioita, granaattiomenan siemeniä ja balsamicokastiketta. Olipa hyvää!
Mutta siihen pikkelöintiin!

PIKKELÖIDYT KASVIKSET

porkkanoita (- 2 kpl)
palsternakkaa (- 1/2)
kevätsipulia (- 1 varsi)
(mitä vaan kasviksia...)
Liemi:
1/2 dl omenaviinietikkaa
1 dl sokeria
1 1/2 dl vettä
ripaus suolaa
ripaus rouhittua mustapippuria

 Kuori ja pilko porkkanat ja palsternakka tulitikun ohuiksi paloiksi. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi viipaleiksi.
 Kiehauta kaikki liemen aineet kattilassa. 
 Ota puhdas lasipurkki ja laita kasvikset sinne. Kaada kuuma liemi päälle ja sulje purkki. 
 Laita jääkaappiin hetken päästä pariksi tunniksi tai yön yli.
Itse laitoin porkkanaa reilusti ja muita aineita vähemmän. Mutta se on makuasia, voit leikitellä aineksilla ihan kuten haluat.
Laita kasvikset ja liemi lasipurkkiin. Ei haittaa vaikka lientä ei olisi niin paljoa, että kasvikset peittyvät, sillä ne painuvat kasaan vähän.
Kävin pari kertaa ravistelemassa purkkia sinä aikana, kun se oli jääkaapissa. Tässä huomaa, kuinka kasvikset ovat jo painuneet.
Ihanan kermaiselta ja juustoiselta maistuvat sienirisoton kanssa pikkelöidyt kasvikset olivat ihan nappivalinta. Herkullista!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti