torstai 9. toukokuuta 2013

LOHI-CEVICHE TUPLANA
   Pääruokana grillattiin tänään boilerin vartaita risoton kera ja alkuruoaksi oli lohta. Tein siitä kaksi ceviche-versiota vähän tuunaten Hesarin ohjeita. Korianteri puuttui, mutta ilman sitäkin selvittiin. Näistä tuli kivoja pieniä ja maistuvia alkupaloja ruisleipäviipaleiden kera ja tarjoilu korkeista laseista teki alkuruoasta juhlavan.

LOHI-CEVICHE

vaihtoehto 1
200 g lohta
1 limetin mehu
1/2 ruukkua korianteria(ei ollut)
½ salottisipulisipuli
1/2 punaista chiliä
1 tomaatti (ei siemeniä)
1 rkl oliiviöljyä
1/2–1 tl suolaa


vaihtoehto 2
200 g lohta
1/2 sitruunan mehu
n. 10 cm pala kurkkua ( ei siemeniä)
½ avokado
ruohosipulia
2 tl oliiviöljyä
1/2–1 tl suolaa



Kuutioi kaikki aineet pieniksi.
Purista päälle joko limen tai sitruunan mehu ja mausta.
Anna maustua jääkaapissa vähän aikaa.
 Chilin voi paahtaa polttimolla tai grillivastuksien alla uunissa melkein mustaksi, jolloin kuori irtoaa helposti. Poista mysö siemenet ennen pilkkomista. Kuorta ei ole välttämätön irrottaa, mutta tänään tein sen näin.







2 kommenttia: