perjantai 17. toukokuuta 2013

VIIKONLOPUN ALKU JA KANATORTILLAA
  Meillä viikonloppu alkoi helpolla herkuttelulla ja sietämättömälllä sotkulla! Tortillat ovat helppoja tehdä tai siis täytteet,mutta niiiiin sotkuisia nauttia. Tällä kerralla valittiin kana täytteeksi ja sen lisäksi tietysti kaikkea muuta... Lasillinen Chiantia maistui oikein hyvin seurana.

HELPPO QUACAMOLE
2 avokadoa
1-2 rkl sitruunamehua
1 rkl tacokastiketta

Halkaise avokadot, poista kivet ja koverra sisukset kulhoon. Murskaa ne haarukalla ja lisää sitruunamehu ja taco-kastike. Voit lisätä halutessasi silputtua sipulia, suolaa, korianteria tai jotain muuta joukkoon, mutta tänään meillä mentiin tällaisella simppelillä versiolla. Toimi oikein hyvin tämäkin. Anna maustua jääkaapissa sillä aikaa, kun teet täytteet.

KANATORTILLAT

450 g kanasuikaleita
1 pss tacomaustetta
1 dl vettä
n. 1 dl kidneypapuja

Paista kanasuikaleet kypsiksi ja siirrä kattilaan. Kaada päälle pussillinen tacomaustetta ja sekoita. Kaada sekaan vesi ja kidneypavut. Anna hautua sen aikaa, kun teet vihanneslisäkkeen.

VIHANNESLISÄKE
½ punainen paprika
½ vihreä paprika
1 iso sipuli
öljyä
1 rkl balsamicoa
1 tl sokeria
½ tl suolaa

Suikaloi paprikat ja sipuli. Kuullota niitä öljyssä pannulla kunnes vähän pehmenevät. Lisää balsamico, sokeri ja suola. Sekoittele vielä vähän aikaa ja kaada tarjoiluastiaan.

Lisäksi tarjolle
juustoraastetta
taco-kastiketta
jalopeno-viipaleita
maissia
tomaattia lohkoina
creme fraichea
salaattia
raakaa sipulia viipaleina

Tortilloja



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti