perjantai 29. maaliskuuta 2013

SISUSTUSIDEOITA JA RAHKAPIIRAKKAA
  Kuka sanoi, että viintonkkien pitää aina olla rumia laatikoita... Mielestäni tämä löytö jokin aika sitten tekemältäni Tallinnan reissulta on aika tyylikäs. Viinikin oli ihan hyvän makuista, joten tytöt; seuraaviin juhliin tällainen käsilaukku mukaan ja seuraa riittää tai kun järjestää juhlat, on ihan tyylikästä asettaa tämä veska pöydän kulmalle!
Jouluna sain ystävältäni lahjan tällaisessa ihanassa pussukassa. Pitkään mietin, mitä teen sillä, kunnes löysin sille täydellisen käyttötarkoituksen.


 Laitoin sinne sisään pussillisen laventelia tuoksumaan ja koko komeuden ripustin makuuhuoneen vaatekaapin oveen.
Nyt tuoksu leviää vienosti koko huoneeseen.






 Pääsiäisen aikaan tulee leivottua erilaisia rahkaherkkuja ja tänään oli piirakan vuoro. Tätä rahka-ananas-piirakkaa olen tehnyt monena vuotena, mutta tällä kertaa sitruunalla maustettu rahka antoi siihen oman ihanan makunsa. Kannattaa kokeilla aina vähän jotain uutta piristämään vanhoja herkkuja. Pohjataikinasta tulee erityisen pehmeä, kun siinä käytetään vehnäjauhojen lisäksi perunajauhoja.
SITRUUNA-ANANAS-RAHKAPIIRAS
 
Pohja
100 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1½ dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl vanilliinisokeria
1 tl leivinjauhetta
1 rkl kermaa
 
Täyte
4 ananasrengasta
1 tlk sitruunarahkaa
½ dl Flora Vanillaa (tai kermaa)
½ dl ananaslientä
2 munaa
½ dl sokeria
½ sitruunan mehu
 
Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna vatkaten. Sekoita jauhot, vanilliinisokeri ja leivinjauhe keskenään. Lisää seos ja Flora Vanilla tai kerma taikinaan. Levitä taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Lado ananasrenkaat taikinan päälle (itse aina vähän pilkon niitä). Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada seos vuokaan ananasten päälle.
Paista piirakkaa 200 C uunissa n. 35 min.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti