lauantai 13. elokuuta 2016

KANTTARELLI-KOHOKAS
 Jippii! Taas uusi kanttarelliresepti! Sähköpostiini tupsahti jälleen uusin Viinilehden juttu ja se ei pettänyt tälläkään kertaa. Sen lisäksi, että sieltä aina löytyy tietoa viineistä, on sinne ujutettu mukaan myös reseptejä, jotka sopivat kyseisiin viineihin. En useinkaan tule hankkineeksi niitä viinejä, mutta reseptejä kokeilen sitäkin useammin.
 Tällä kerralla lueskelin ensin juttua valkoviineistä ja rapukakuista ja yksi linkki johti toiseen ja toinen kolmanteen ja huomasin, että perjantai-illan menu alkoi muotoutua mielessä.
 Päädyin valmistamaan niitä rapukakkujakin, mutta se piste iin päälle oli kanttarellikohokas. Muhkea, pehmeä, makoisa! Ajattelin heti, että tämä tulee olemaan sienien ystävien listalla aika korkealla. Lisänä riittäisi pelkkä raikas salaattikin, vaikka itse ahnehdin lisukkeeksi myös näitä rapukakkuja, joista juttua myöhemmin.
KANTTARELLI-KOHOKAS

30 g voita
3 rkl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
3 keltuaista
suolaa ja mustapippuria
2 dl juustoraastetta

1 salottisipuli
pari kourallista kanttarelleja
3 valkuaista

 Silppua salottisipuli pieneksi ja samoin kanttarellit. Laita sienet pannulle ja anna nesteen vähän haihtua kuivalla pannulla. Lisää pieni nokare voita tai öljyä ja kuullota sipulisilppua sienten seassa hetken. Laita sivuun odottamaan.
 Sulata voi kattilassa ja sekoita siihen jauhot. Anna jauhojen kypsyä hetki sekoitellen ja lisää sitten kattilaan maito samalla sekoittaen kastike tasaiseksi ja anna jauhojen kypsyä noin viisi minuuttia.
 Nosta kattila liedeltä ja sekoita kananmunakeltuaiset kastikkeen joukkoon yksi kerrallaan koko ajan sekoittaen. Mausta seos varovasti suolalla ja varomattomasti mustapippurilla.
 Sekoita pikaisesti sekaan juustoraaste ja sieni-sipulisilppu.
 Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja sekoita valkuaisvaahto kastikkeen joukkoon esimerkiksi nuolijalla kevyesti nostellen.
 Voitele korkeareunainen uunivuoka ja kaada kohokasmassa vuokaan.

 Anna kohokkaan kypsyä uunin alatasolla 150 asteessa tunnin ajan. Älä avaa uunin luukkua paistamisen aikana. Tarjoile kuuma kohokas välittömästi.
Tarvitset korkeareunaisen vuoan, sillä kohokas nousee nimensä mukaisesti tosi paljon.
Aah!
Ilta oli aika lämmin ja istuskelimmekin naapurini kanssa terassilla maailmaa parantamassa ruokailun jälkeen. Olen valmistanut mustista viinimarjoista mehua ja "pullottanut" sen jääpalapusseihin (vinkki ja ohje täältä 'klik'). Laita lasiin yksi mehujääpala + kuiva kuohuviini ja saat aika täydellisen Kir Royal -drinkin!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti