lauantai 6. elokuuta 2016

YSTÄVIÄ JA SINISIMPUKOITA
 Kouluaikaisia ystäviä tulee aina välillä muisteltua ja varsinkin, kun facebookista seuraa heidän tekemisiään. Ja joskus joku kommentti saa aikaan "lumivyöryn" ja pienestä huomautuksesta syntyy jotain suurta.
 Niin kävi meillekin. Lapsuudenystäväni Iris kirjoitti kesän alussa olleensa kielikurssilla Ranskassa ja tehneensä ja syöneensä siellä herkullisia ruokia. Peukutus ja kommenttini johtivat seuraavaan: päätimme kokkailla yhdessä Iriksen luona ja kutsua sinne vielä lisäksi muutaman kouluaikaisen ystävämme. Lopulta meitä oli viisi naista ja oli kuin kelloja olisi siirretty taaksepäin.
 Juttu jatkui siitä, mihin se joskus oli jäänyt. Osa meistä oli tavannut vuosien varrella useampaan otteeseen ja jotkut näkivät ensimmäistä kertaa melkein neljäänkymmeneen vuoteen. Ja edelleen se hämmästyttää, miten helppoa ja vaivatonta on ryhtyä keskusteluun lapsista, miehistä, töistä, lapsuudesta, nuoruudesta, tulevasta... On jotenkin lohdullista huomata, että aikaa ei ole, on vain tämä hetki ja se on sellainen kuin aina on ollut.
 Iriksen kanssa päätimme siis kokkailla heidän kotonaan ranskalaisia herkkuja ja kutsua Päivin ja Annen ja Päivin mukaan (ja yritimme saada vielä Marjaanan ja Helinkin mukaan, mutta he eivät päässeet tulemaan). Kaunis, vanha puutalo Porvoossa oli jo sellaisenaan houkutteleva ja vielä kun ateria katettiin vanhaan, vihreän kakluunin ja viisihaaraisen kynttelikön kaunistamaan ruokasaliin tuntui, että illasta tulee aivan erityinen.
 Alkumaljoina nautimme Bottega Gold -Proseccoa ja skoolasimme nuoruudelle, ystävyydelle ja tälle hetkelle, sekä Annen vasta olleelle syntymäpäivälle.
 Juomana nautimme läpi aterian hyvää valkoviiniä, jota tässä tarjoilen emännän sytytellessä taustalla kynttilöitä.
 Ja sitten päästään alkuruokaan. Tutkimme tarkkaan Iriksen Ranskasta tuomaa keittokirjaa ja sen sekä googlen avulla päädyimme valmistamaan alkuruoaksi sinisimpukoita valkoviinissä ja sen kanssa leivoin focaccia -leipää. Pakastesimpukat (MTV3:n resepti) oli yllättävän helppo ja nopea valmistaa ja alkupalana vallan mainio tuoreen leivän kanssa.
SINISIMPUKAT VALKOVIINISSÄ (alkupalaksi 4:lle)

2 pkt Pirkka pakastesinisimpukoita
1-2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 nippu persiljaa
1/2 dl öljyä
4-5 dl valkoviiniä
suolaa
valkopippuria
cayennepippuria

 Kuumenna öljy isossa padassa. Lisää pataan rouheasti paloitellut sipulit, hienonnetut valkosipulinkynnet ja simpukat. P
eitä kannella ja ravistele pataa. Lisää 2-3 minuutin kuluttua viini ja ravistele uudestaan kannella peitettynä. Anna kiehua 2-3 minuuttia, kunnes kuoret aukeavat kokonaan (tai pakastetut, esikäsitellyt simpukat vain maustuvat hyvin ja sulavat lopullisesti).
Mausta suolalla, valkopippurilla ja ripauksella cayennenpippuria. Ripottele päälle persiljaa. Sekoita isolla lusikalla sekaisin. Tarjoa syviltä lautasilta. Varaa lisukkeeksi vaaleaa leipää liemeen kastettavaksi.

Pääruokana valmistimme jo aiemmin kerran kotona tekemääni kalaruokaa, johon tuli bouillabaisse -tyyppinen kastike. Jauhoisista perunoista muhennos ja tämä kastike sekä paistetut kuhafileet - voisiko sen enempää toivoa! No voisi! Sillä unohdin jääkaappiin valkosipuli-aioli-lisukkeen! No hö! Maistuihan se toki näinkin, mutta kyllä seuraavana aamuna harmitti, kun muistin, että jääkaapin ylähyllyllä olisi odottanut ruoan täydennys.
 Seurustelua, syömistä, valkoviiniä ja välillä hiljaista hyminää haarukoiden ja veitsien kilahdellessa lautasia vasten - ja luulenpa, että kaikki olivat aika tyytyväisiä pääruokaankin (vaikkeivät tienneet, että yksi osa puuttuikin).
 Jälkiruokana oli sitten itselleni täysin uusi ranskalainen vaniljapiiras eli Gâteau basgue a´la créme. Pientä säätöä oli senkin kanssa, mutta lopputulos ei ollut hullumpi. Iris kävi vielä poimimassa pikaisesti pihaltaan vadelmia piirakan lisukkeeksi, niin makunautinto oli aika herkullinen.
VANILJAPIIRAS eli Gâteau basgue a´la créme

Pohja:
200 g jauhoja
100 g sokeria
125 g voita
1/2 tl suolaa
Täyte:
2 kananmunan keltuaista
1/2 dl sokeria
1-2 tl vaniljasokeria
2 1/2 dl maitoa
3 rkl vehnäjauhoja
1/2 dl rommia

 Sekoita pohjaa varten ensin jauhot, suola ja sokeri ja sen jälkeen nypi sekaan voi. Seos on aika murumainen, mutta painele se kulhoon tiiviisti ja laita jääkaappiin noin tunniksi.
 Tee täyte. Vatkaa keltuaiset ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi. Sekoita kattilassa kylmään maitoon jauhot hyvin. Laita liedelle ja kuumenna hiljakseen. Lisää joukkoon keltuais-sokeri-vaahto ja kuumenna edelleen hiljalleen kunnes seos sakenee ja muuttuu paksuksi. Ota pois liedeltä ja mausta rommilla.
 Ota taikina pois jääkaapista ja painele n. 22 cm halk. olevan irtopohjavuoan pohjalle ja vähän reunoille (laitoin pohjalle leivinpaperia). Taikina on tosi murumaista, mutta sen onnistuu kyllä painelemaan vuokaan.
 Kaada täyte vuokaan ja paista 210n C uunissa noin 15-20 minuuttia. 
 Anna jäähtyä ja kylmettyä hyvin ennen tarjoamista.
Tarjoa muutaman tuoreen tai pakastetun vadelman kera ja keitä lisäksi kahvia. Nautinto sellaisenaan!

Ihana, lämminhenkinen ilta kääntyi lopuilleen ja päätimme, että meidän on jatkossakin järjestettävä tapaamisia ruoan ja herkuttelun  ja seurustelun merkeissä. 
Ystävyys läpi elämän!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti