maanantai 29. marraskuuta 2021

 JOULUTORTUT KRANSSIKSI

 Mistä sinä aloitat jouluvalmistelut? Leipomisesta, koristeluista, valoista... ? Oma jouluni alkaa aina ulkovalojen ripustamisesta. Kun syksy pimenee ja alkaa vaihtua talven tuntuun, pitää pihaan saada valon tuikkeita. Vähän sinne ja tänne. Ja ostaa muutama uusi valosarja. 
 Ja seuraavaksi aloittelen sisällä valoista. Kynttilöitä poltan ympäri vuoden, joten niitä ei kannata edes mainita. Mutta ihania valoja yläkertaan meneviin rappusiin, hyllyjen päälle, verhotankoihin. Ehkä muutama valkoinen koristetalo ja valoja niitten lomaan.



 Ja sitten tulevat joulun tuoksut. Erilaiset leipomukset pipareista torttuihin ja kakkuihin. Tänä vuonna näin Valion lehdestä kuvan ja ohjeen joulutortuista tehtyyn kranssiin. Ja koska aina pitää vähän kokeilla jotain uutta, otin työn alle tämän. 
 Itse asiassa eipä siihen juuri työtä tai aikaa kulunut, kun valmiista torttutaikinasta sai aika nopeasti tehtyä kranssin ja pääsimme päiväkahvin kanssa herkuttelemaan.



JOULUTORTTUKRANSSI (2-4:lle heng.)

2 levyä pakastejoulutorttutaikinaa
1 kananmuna voiteluun
mantelilastuja
Täyte:
1 dl kuohukermaa
200 g (1/2 prk) vaniljarahkaa
2 reilua ruokalusikallista luumumarmeladia
1 tl vaniljasokeria
tomusokeria

 Ota taikinalevyt sulamaan pöydälle noin vartiksi. Leikkaa levyt ensin puoliksi ja sitten siitä tulleet neliöt kolmioiksi, siten, että sinulla on tämän jälkeen 8 kolmiota.
 Aseta kolmiot vierekkäin siten, että seuraava tulee aina vähän edellisen päälle ja että lopuksi paloista muodostuu kranssi. Voitele palat kevyesti vatkatulla kananmunalla ja ripottele päälle mantelilastuja.
 Paista 225 C uunissa alatasolla noin 15-20 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä.

 Tee sillä välin täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita rahka siihen. Lisää luumumarmeladi ja vaniljasokeri ja sekoita. Maista ja jos haluat makeampaa, voit lisätä vähän sokeria.
 
 Leikkaa kranssi varovasti sivusuunnassa halki ja siirrä päällilevy syrjään.  Ei haittaa vaikka palat vähän irtoilisivat toisistaan. Pursota täytettä alimmaisen levyn päälle ja nosta kansi päälle. Sihtaa lopuksi päälle tomusokeria ja tarjoile kahvin kanssa.

Kranssi muodostuu helposti, kun asettelet palat vähän lomittain toistensa päälle.
Anna kranssin jäähtyä ennen kuin leikkaat sen.
Leikkaa varovasti kranssi halki.
Pursota täytettä alimmalle levylle ja nosta päälle kansilevy.
Ripottele päälle tomusokeria siivilän avulla.
Kaunis kattaus ja jouluiset valot viimeistelevät kahvihetken.
Mukavaa joulunodotusta herkkujen parissa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti