LEPPOISAA REISSAAMISTA

 - kesälomailua Kreetalla

 Lento aamulla kello kuusi. Siis hetkinen, meidän täytyy herätä niihin aikoihin, kun kesäöinä toiset käyvät nukkumaan.

Menen illalla ajoissa sänkyyn ja huomaamattakin vajoan uneen. Jee! Paitsi. Heräilen pitkin yötä. Lasken lampaita ja sammakoita vaikka mitä. Ei auta.

Puristan silmiä tiukkaan kiinni ja juuri kun ajattelen, että vain kurkistan kelloa, se soi. What! Ei vielä. Ei ei ei. Kyllä vaan. Siis ylös ja suihkuun ja kahvi päälle.

Touhuamme kuin koneet miehen kanssa ja saamme itsemme valmiiksi samalla, kun taksin valot näkyvät pihalla.

Lentokenttä on kaaoksessa. Siis se ulkopuoli. Nuoli: aja tuonne, älä aja tänne, kierrä tuolta, laskeudu alas ja nouse sitten liukuportaat ylös. Onneksi on kuski, joka näyttää tietävän, minne meidät vie. Tosin hien haju meinaa typerryttää jo puolessa välissä matkaa. Ei.

Nopea tsekkaus ja siirtyminen toiselle puolelle. Jossa vain pari kauppaa on auki. Ei kuohuviiniä näin ennen viittä aamulla. Mutta aurinko nousee upean oranssisena ikkunoiden takaa. 

Koneeseen sujuvasti (paitsi se töykeä mies, joka istuu viereeni oranssissa pusakassa kuin huutomerkki ja levittää jalkansa koneen käytävälle). Onneksi ollaan hätäuloskäynnin kohdalla, joten tilaa jää meillekin.

Miten sitä välillä vaivaantuukin jostain, niinkuin vaikka yksin matkustavasta miehestä, joka tympeällä käytöksellään saa tuntemaan, kuin pitäisi peruuttaa vähän ja pyydellä anteeksi olemassaoloaan. No päätän kohdella häntä kuin ilmaa ja laitan kyynärpääni painokkaasti välillämme olevalle käsinojalle. SE on minun!

 Sämpylä ja samppanja. Vähän mahjongia ja
lukemista. Pienet torkut. Rakastan lentokoneella matkustamista, joten tämä ei ole suosikkilentojani, kun se kestää vain alle neljä tuntia. Kreikka. Se on kuitenkin suosikkikohteitani ja onneksi kohta pääsee aurinkoon ja lämpöön. 

Käsittämättömän nopeasti pääsemme ulos koneesta, laukut tulevat melkein ensimmäisinä hihnalta ja taksinkuljettaja melkein riuhtoo meidät autoonsa ja matkan viimeinen osuus ennen päämäärää alkaa.

Kohtelias kuski kysyy, mistä tulette, oletteko olleet täällä ennen ja siihen loppuu seurustelu. Saamme rauhassa jutella takapenkillä, miettiä, että tuliko tuon mutkan takaa jo meri ja muistatko tuon ja tuon ja ...Olemme olleet Kreetalle ennenkin, mutta aina vähän eri paikoissa.

Taksi kaartaa yhtäkkiä pois moottoritien pätkältä ja olemme ihan ”kuusessa”. Tietääköhän tuo setä, minne me olemme menossa! Juuri kun olen avaamaisillani suuni,  avautuu eteen taas sivilisaatiosta kertovia hylättyjä rakennuksia, romuautoja ja kulman takaa ihan oikea katu kauppoineen ja hotelleineen. Jes. Perillä.

Tällä kertaa valitsimme vähän luksusta ( ainakin matkatoimiston mukaan, mutta kuka niitä uskoo. Vähän kuin asuntomyyjät: ”Tarjolla pientä pintaremonttia ...”). Mutta nyt ei menty metsään. 
Aulassa meidät vastaanotetaan kuin kuninkaalliset, saisiko olla kylmiä pyyhkeitä ja ottaisitteko virkistykseksi lasillisen kuohuvaa? Kyllä vaan. Aah! 

Ja huone sitten. Tyylikkäällä jättisängyllä on melkein japanilaisittain origamitaitellut tuuman paksuiset (paljonko on tuuma?) valkoiset kylpytakit, joitten sisään on upotettu kylpytohvelit ja elävä ruusu. Siis ruusu. Aah! Ja parvekkeelta näkymä altaalle ja merelle. Aah!

Ja näitten Aah! -elämysten sarja tuntuu vain jatkuvan. Siitä seuraavassa postauksessa lisää.