keskiviikko 10. helmikuuta 2016

KERROSPANNARI - TAIKAA
 Kylläpä poltteli monta päivää tämä resepti, ennen kuin ehdin sitä tekemään. Lueskelin siitä Maku-sivustolta ja siinä oli jotain niin kiehtovaa ja erilaista, että oli pakko päästä kokeilemaan. Taikapannari! Alunperin tämä on Lunni leipoo-blogista. Ja jos joku kuvailee, että pannariin ilmestyy itsestään paistamisen aikana kolme kerrosta, niin kyllähän se vähän mainospuheelta vaikuttaa. 
 Mutta: ta-daa! näin vain kävi. Uunissa pannukakkuun erottui paistuessa kerroksia. Kerroksista yksi oli todellakin pannarimainen, yksi vaniljavanukasmainen ja viimeinen moussea muistuttava. Tuoksu oli mahtava ja pannari maistui todella hyvältä vadelmahillon ja muutaman pakastevadelman kanssa. Käy kahvin kanssa tai välipalaksi tai jälkkäriksi. Taikaa!!!
KERROSPANNARI

115 g voita
5 dl kevytmaitoa
4 kpl munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuina)
2 1/2 dl tomusokeria
1/4 tl omenaviinietikkaa (minulla tavallista etikkaa)
115 g vehnäjauhoja (1 3/4 dl)
1 tl vaniljasokeria


 Laita uuni lämpenemään 165 asteeseen. Voitele 20x20 senttinen neliövuoka tai vuoraa leivinpaperilla (minulla oli 15x25 senttinen suorakaide vuoka).
 Sulata voi ja maito kattilassa. Älä kiehuta. Anna jäähtyä vähän.

 Vaahdota keltuainen tomusokerin kanssa vaaleaksi, kuohkeaksi vaahdoksi. Toisessa kulhossa vatkaa valkuaiset napakaksi vaahdoksi, kääntele joukkoon omenaviinietikka.
 Lisää hieman jäähtynyt voi-maitosula keltuaisvaahdon joukkoon, taikina tulee olemaan todella vetistä joten sekoita käsin. Lisää joukkoon myös vaniljasokeri. Siivilöi sekaan vehnäjauho ja sekoita tasaiseksi.
 Kääntele valkuaisvaahto taikinan joukkoon kärsivällisesti. Taikina on vetistä ja valkuaisvaahto ei aluksi tunnu sekoittuvan joukkoon, mutta kärsivällisillä ja hellävaraisilla liikkeillä valkuaisvaahto sekoittuu taikinaan. Hankkiudu eroon isoimmista möykyistä, pieniä kokkareita taikinaan saa jäädä.
 Kaada taikina vuokaan, paista uunissa (keskitasosta yksi alaspäin) n. 45 min - 1 tunnin ajan . Kypsynyt leivonnainen on pinnalta ruskea ja hieman ryppyinen ja vuokaa heiluttaessa taikina ei hylly kauhean paljoa.
 Anna leivoksen jäähtyä huoneenlämmössä täysin, sirottele päälle reilusti tomusokeria ja leikkaa 8-9 palaan. Nauti sellaisenaan tai marjojen kanssa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti