lauantai 13. huhtikuuta 2013

KEVYT KENTTÄILLALLINEN LAUANTAINA
  Olin tehnyt suunnitelmia tämän illan ruokailun suhteen, mutta niinkuin elämä yleensäkin, kaiken sortin muutoksia tulee matkaan. Lohi odottelee siis edelleen jääkaapissa ja alkuruoaksi tarkoitettu leipä otti melkein pääosan illan ruokapöydässä. Stockmannin Hullut päivät ja sukellus Herkku-osaston valikoimiin toi vihreän parsan ja Hollandaise -kastikkeen teon myös pöytäämme. Hollandaiseen meillä vanha ja helppo resepti, ei ehkä kaikkien taiteen sääntöjen mukaan tehty, mutta meille maistuu. Joten pientä ja kaunista... tai miten sen muotoilisi, oli tarjonta lauantai-iltana.
Leipään sain idean eilen televisiosta ja se oli sen verran hyvää vastapaistettuna, että lopun, joka ei mahtunut vatsoihimme, kiikutin naapuriin. Siellä Roope-poikakin nautiskeli leivästä täysillä ja suorastaan hihkui lisää. Aikuisille se maistui erityisesti punaviinin kera.
 TORTANO -LEIPÄ

3 dl vettä
2 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hunajaa
n. 7 dl vehnäjauhoja
½ pussia kuivahiivaa
Täyte
ilmakuivattua kinkkua (vajaa paketti)
mozzarellaa (2 palloa)
mustia oliiveja / aurinkokuivattua tomaattia
reilusti tuoretta basilikaa
mustapippuria

Sekoita lämpimään (42 C) veteen suola, öljy ja hunaja. Sekoita sen jälkeen jauhot, joihin on sekoitettu kuivahiiva sekaan. Vaivaa kunnolla. Itse teen taikinan monitoimikoneella, ja annan taikinan vaivautua reilusti. Jätä taikina nousemaan noin puoleksi tunniksi.
Viipaloi mozzarella ja oliivit sekä/tai suikaloi aurinkokuivatut tomaatit.
Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi ja asettele päälle kinkkuviipaleet. Laita niitten päälle viipaloidut mozzarellat ja sen jälkeen oliivit ja tomaatit. Meillä osa pitää oliiveista ja osa vain tomaateista, joten itse laitoin niitä puoliksi täytteeseen. Lisää lopuksi päälle reilusti revittyjä basilikan lehtiä ja ruohittua mustapippuria.
Kostuta pitkän sivun toinen reuna vedellä ja kääri leipä rullalle pitkä sivun suuntaisesti. Kostutettu reuna auttaa taikinaa tarttumaan kiinni. Kun olet saanut levyn rullattua, käännä se ympyräksi ja laita toinen pää toisen sisään. Anna leipärullan nousta noin puoli tuntia.
Lämmitä uuni 250 C ja vedä viillot leipään ennen kuin laitat sen uuniin. Kun laitat leivän uuniin, alenna lämpö 200 C ja anna paistua n. 25-30 min.





 HOLLANDAISE -KASTIKE

4 rkl voita tai margariinia
1 rkl vehnäjauhoja
2 dl kasvislientä
3 munankeltuaista
1 dl kuohukermaa
1 tl suolaa
1-2 rkl sitruunanmehua

Sulata puolet rasvasta kattilassa. Lisää jauhot ja sekoita koko ajan. Lisää kasvisliemi ja anna kiehua 3-5 minuuttia. Sekoita keltuaiset ja kerma keskenään ja vispilöi muna-kermaseos kastikkeeseen. Anna kastikkeen kiehua hiljaa jatkuvasti vispilöiden, kunnes se on paksua, kiiltävää ja kuohkeaa. Sekoita suola ja sitruunanmehu sekaan ja tarkista maku. Sekoita kastikkeeseen loppurasva ja tarjoile keitettyjen parsojen kanssa.


1 kommentti:

  1. Leipä vaikuttaa hurjan hyvältä! Täytyypä kokeilla joskus. Tosin meillä ei kukaan piittaa oliiveista, mutta aurinkokuivatut tomaatit kelpaa.

    VastaaPoista